2014/03/27

Vampires Will Never Hurt You

Oon hirvistynyt, koska terapeutti sano että oon hypomaaninen. Hirvistynyt, muuttunut hirveksi. Kohta kasvaa sarvet päässä. No eii, vitsi vitsi (Jani-Petteri -äänellä)! Oon aika varma et meiän ruokiin lisätään jotain aivomyrkkyy. Käyn toisinaan sen verran ylikierroksilla ja meno on semmosta että osa aivoista on jo kuollu. Ei täs muuten mitään, mut jumalation ku oon tottunu olee masentunu tuppisuu joka istuu yksin nurkassa. Nyt ei masenna mikään vaikka kuinka yrittäisi. Ei sillä et haluisin, en muista millon mul ois viimeks ollu näin hauskaa. Hulluilla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset.

Ja oon mestarikokki! Heräsin eilen puol viideltä valmistaa aamupalalle vispipuuroo. Olin kuulemma koominen näky huppu päässä keittiön pöydän ääressä pilkkomassa omenoita, omenia ja omenoja tsäk tsäk. Haudutin ja soseutin ne, lisäsin maitoo, hunajaa, omenamehuu ja mannasuurimoita joukkoon ja haudutin lisää. Suosittelen kattomaan Greyn anatomiaa samalla kun vispaa sen puuron sit lopuks tavallaan vaahdoks. Nelkyt minuuttii on aika hyvä aika, vaik käsi kyl meinas väsyy sähkövatkaimen pitelyssä. Kaheksalt oli valmista.

Jäbä kreas tehä omppupuuroo
Kävin eilen myös ilmottautuu KOULUUN, Eiraan syksyllä opiskelee OoäMGee :---o Ku ajattelin lukion käyvvä loppuun, nii ens lukukauden alussa vois olla jo voimii. Ainaki jos kesän popsii tääl näin pöperöit. Viel ei keskittymiskyky ja muisti riitä.

Ja viikon suru-uutinen!!!!!!! Microdermal on poissa. Kävin maanantaina Lävistysliikkeessä (ne on muuttanu Sörkästä Töölöön) poistattaa sen ku näytti vähän siltä että se ois kasvamassa ite ulos, jolloin ois jääny rumapahaarpi. Eilen kävin kuitenki kysyy voiks siihen laittaa haavan parannuttua skindiverin tai jotain ku tuli niin ikävä :( Ja dahliat lähti, mut neulailin ittelleni smileyn (monettakohan kertaa?)

reikiintynyt naama
Ei aina voi muistaa! Mut lääkkeet ois hyvä ottaa vaan kerran, meinaa väsyttää aamulla aika paljon jos iltasatsin vetäsee kahteen kertaan.

25 kommenttia:

  1. Ihan mahtava meno päällä! Nyt ota kaikki irti hoidosta ja sitten olet energiaa täynnä aloittamaan koulun syksyllä. Ja lisää rautaa naamaan vaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelasin et rautatablettei, häh, ei mul oo anemiaa :D Tää on taas jokain lävistykset uusiks -aikaa, tarkotuksen riisuu naama mut ei osaa olla ilman!

      Poista
  2. niin no onhan tota maniaa täällä kommenteissakin muutamaan kertaan ehdoteltu.. sun ulosanti on ollu nyt ihanan pirteetä, en kiistä :D mut jos se on osa sairautta nii ei se sit vaan oo hyväks, vaikka kivalta tuntuiskin. varsinkin kun perässä saattaa seurata masennus, joka sekin sulla tuntuu menevän äärimmäisyyksiin.

    mut oli mitevvaan nii hyvä et ruoka maittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei diagnoosii - ei hätää! Oon vaan ruokakännissä 24/7 :----)

      Poista
  3. se on hyvä että oot siellä ja varmasti koulukin onnistuu kuha vahvistut kesän. itekki aattelen miten hemmetissä voin mennä kouluun.. ajatus tuntuu ihan hullulta ja oon vielä aikomassa työkokeiluun. apua. lykkäänköhän liikaa, tosin vamoksessa miulle on sanottu että voisin olla siellä jo ohjaajana, ei niillä oo oikein tarjota miulle mitään. ja salaa haaveilenkin et pääsisin joskus töihin saman tyyppisee paikkaa tai jopa vamokseen. ajatukset liitelee jossain liian korkeissa svääreissä. taitaa olla pää aika sekasi tästä kaikesta


    missasin tänäänkin sylin kahvi hetken, jos sitä ens viikolla yrittäis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens viikol ei oo kahvihetkee :<
      Mutmut, yrität luottaa ittees. Jos heti alkuun sanoo "en pysty", ei ikinä kykene.

      Poista
    2. ainii luinki. yritän luottaa ja yritän työkokeiluu päästä että sais enempi sisältöö päivää muuta ku ryyppäämistä

      Poista
  4. ja miekin aattelin riisuu taas naaman hetkeksi. jotenkin tykkään näistä, mutta tuntuu jo että ois tän aika ohi. pitäis aikuistuu. punanen tukka saa olla nyt ainakin hetken, sitten varmaan ruskea. vaatekaappia pitäis uusia ja ja apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki totesin, että naama on ihan nätti ilman miljoonaa läväriäkin. Oon kokeillu melkee kaikki kasvojen lävistykset, kyllästyny vuorotellen, ehkä vois kokeilla hetken ilman tai vaan parilla. Välil on kiva vaihdella palloja, mut kai niitä voi muitaki koruja...

      Poista
    2. No täällä yksi kolmekymppinen, jolla lävistyksiä pari naamassa, navassa ja korvissa monia, ei se ikää katso ja tyylikin semmoinen, että...kääntää välillä päät :) Pitää olla semmoinen, että itse viihtyy, niin parantuminenkin sujuu paljon mukavemmin, pitää tykätä itsestään. Mustia hiuksia pitäisin, mutten toistaseksi voi allergioiden takia, niin nyt kasvatetaan omaa.

      Ihana kuulla, että käytte kummatkin tytöt kahvihetkessä, nähdään siis siellä toivottavasti pian :)

      Poista
    3. jotenkin on vaa semmonen olo että naama on parempi tyhjänä. ja ehkä me nähdään vielä kahvihetkessä kunhan pääsen sinne asti. jotenkin ujostuttaa tosi paljon. pelkään vaan et kaikki kattoo kuin suuri oon ja ettei miulla voi olla mitään ongelmia. tosi epävarma olo.

      Poista
    4. Jos olo ilman läväreitä on parempi, niin todellakin ilman koruja sitten vaan! Kaikilla on tuo sama ujous ja epävarmuussiellä, jopa mulla vaikken ujo enää olekaan vaan tosi puhelias, mutta oon semmoinen superherkkä, vaikka vaikutankin itsevarmalta "pahikselta". Silti pelkään ihmisten katseita jne. Tulkitsen liikaa. Ymmärrän siis kovin hyvin.

      <3

      Poista
  5. onko sulla whatsApp ?? oot super kaunis :) voiko sulle tulla jutteleen ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WhatsApp löytyy, mut en mä ainakaa sh:sta jaksa ylimäärästä jauhaa :--D

      Poista
  6. Oho - näyttäisi olevan henkipuolen energiat melko lailla kohollaan, kenties jopa kohdillaan...! Parempi siis häseltää siellä iloisen-energisenä kuin istua tuppisuuna nurkassa! ;) Mutta juu ei - iltalääkkeitä ei kannata popsia tuplasatseja, muuten saattaapi seuraavalla kerralla mennä vispit puurossa sekaisin... ;)

    Hienoa, että olet ilmoittautunut kouluun! Kun nyt kovasti tsemppaat ja taistelet, niin kyllä syksyllä varmaan jo muutama kurssi lutviutuu! Tulevaisuus häämöttää!

    Hilpeää viikonloppua Sinulle (teille) sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jaa jöö ja mitä mä laskeskelin, että vaan 16 kurssia ois saatava enää kasaan.

      Poista
  7. Jee Noora oot ihana :---) Onnea uuteen kotiin! Minäkin heräsin tänään aikaisin aamulla leipoon porukalle sämpylöitä :)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääl tehtii tänää rieskaa lounaan perunamuusin jämistä. pedruna-myrkytys ku päivälliselle tuli viel jotain kiusausta, leivät perunaa ja iltapalal samaa perunoitsemista :---D

      Poista
  8. IHANAA TEKSTIÄ!! Oot selvästi ruokahumalassa ;) Mut se on vaan hyväks sulle <3

    Pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ku näistä känneistä ei tuu laskuhumalaa tai darraa! 8--------)

      Poista
    2. Niinpä! ;--)

      Poista
  9. Olisi mukava lukea kuulumisiasi useamminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ollu liian täpinöissäni istuakseni koneen ääreen kirjoittamaan :DD

      Poista
  10. Oot kaunis, tsemppiä parantumiseen! :) Tuliko sulle by the way yhtään huono olo kun vahingossa kahteen kertaan otit lääkkeet? :S Tai riippuu tietty mitä lääkkeitä syöt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullu, ku mul menee tällä hetkellä vaan ketipinoria tosi pienellä annoksella. Vähän vaa hitaasti heräs seuraavana aamuna :D

      Poista