Interlude: Moving On

Blogitauko. Päiväosastojakson loppuun, eli seuraavat puolitoista viikkoa.

En saa purettua ahdistustani kirjoittamalla, en ainakaan millään positiivisella tavalla joka auttaisi omaa, tai kenenkään muunkaan, paranemista. En voi myöskään sanoa, että viimeaikaiset anonyymikommentit kohottavat kauheasti mielialaani. Vaikka olen kirjoittanut tätä blogia hyvinkin avoimesti jo useamman vuoden, te ette oikeasti tunne minua ja tiedä kuinka paljon yritän, tai mikä minut parantaa. Palaillaan!

Voikaa hyvin ihanaiset ♥

Unforgivable Sinner

Eka päivä päiväosastoa takana ja täytyy sanoa, että oon ihan poikki.

Mä lähdin päivikselle oikeesti sillä asenteella, että otan tästä kaiken irti ja tällä pärjätään pidempäänkin. Mulla on jo niin monta hoitojaksoa takana (vaikkei yhtään täällä), että pitäis tietää kuinka rankkaa tai helppoa tää on. "Positiivisella mielellä pärjää." Oon osallistunu keskusteluihin, selaillu rub4:sen kirjaa, viesteilly ja whatsappaillu kännykkäni akun tyhjäks.

En tuntenu tuolta ketään etukäteen, vain yhden hoitajista. Esittelykierroksella omalla vuorollani sydän hakkas tuhatta ja etukäteen suunnitellut sanat katos päästä, mutta ehkä kukaan ei huomannu. Aika eri vaiheissa olevaa porukkaa, mutta suurin osa täydestä ryhmästä on onneks motivoitunutta.

Lounaaksi perunoita ja nakki-/nakkokastiketta.
Välipalan jälkeen pillitin yhen kiisselin takia. En oikeen tiiä mikä ahdistuspuuska iski. Mä en halua olla enää se sama eteisen sohvalla istuva ahdistunut tyttö! Mä en ole se, en voi olla! Se pari vuotta sitten itkevä tyttö ei parantunu! Enkä mä kehtaa tuntemattomien keskellä olla kyynelet silmissä varsinkaan ku oon uhonnu olevani niin motivoitunut. Joten yks kiisseli? Haloohaloo! Pakenin siihen eteisen sohvalle sitte ja hävetti jos joku kulki ohi. Koko loppupäivän leijuin (leijun) jossain sumussa, tuntuu et on irrallinen itsestää.

Enkä tajunnu kuin hidas oon syömään! Kun ei ole Helsingin Sanomia luettavaksi, tietokonetta tai televisiota viemään huomioo pois ruoasta. Istuin vikojen joukossa pöydässä päivälliselläkin. Nutrikorvauksista mulla on varmaan elinikäset traumat, mutta niistä ei onneksi ole pelkoa, en mä niiiiiiin hidas ole.

Päivällisen lepohetken jälkeen oli yhdeksän minuuttia aikaa heittää ulkovaatteet päälle ja kävellä bussipysäkille, jotta ehdin kouluun ruotsintunnille. Tai ois myöhemmälläki vielä päässy. Käytävän peilistä näin itseni, mutta kun otin kuvan niin joku ihme tikkujalka. Oon hämmentyny.

Ei pystyny keskittyy juuri yhtään, tai sai tosissaan pinnistellä että ruotsin sanoista muodostui merkittäviä lauseita. Välillä ahdisti vatsa ja päivän aikana syödyt ruoat. Olin varmaa aika zombi tavalliseen verrattuna.

Tunnin jälkeen mä kiersin puolen tunnin kävelylenkin himaan. "Idiootti!" sitä mä hoin kun jalat käänty kiertää aina vaan uutta korttelia. Kotona iltapalaks sharon-hedelmä ja jättikupista hopeateetä. Jos kohta sais hautautua sängyn pohjalle?

Fading Colours

Ne, jotka eivät luontokuvista välitä, voivat suoraan skipata tämän postauksen. Kävin iltapäivällä nimittäin Töölönlahdella kävelyllä järjestelmäkamerani kanssa. Menomatkalla kävin myös ostamassa maanantaina alkavan ruotsinkurssin (joo, taas pelkkää röötsiä) kirjan.

Lahdella oli tainnut loistavin ruska olla jo pari päivää sitten, mutta värejä riitti vielä kuvattavaksi. Ja kuviahan tuli otettua melkein 300. Tuttu joutsenperhekin löytyi, sekä tusinoittain pikkulintuja ja sorsia. Ilma oli tyyni ja vastaranta heijastui vedestä upeasti!

Illalla olen vielä menossa katsomaan Sallan ja Miron matkaa maailman ympäri, en ookaan ollut keikalla pitkään aikaan.

Tässä kuitenkin kuvat ilman sen kummempia selityksiä, olkaa hyvejä:

PS. saa kommentoida! :----)

Love Me Love My Dog

Vihdoin sain puhelun polilta! Maanantaina alkaa kahden viikon päiväosastojakso :---)

Oon helpottunut, jos nyt vihdoin saisin laitettua syömishäiriölle kampoihin. Mun paranemishalu on yli 90%:ssa, mutta nää päivät yksin himassa ei tuota tulosta, päin vastoin. Paino on ollu laskusuunnassa jo pidemmän aikaa, vaikken sitä oo itselleni myöntäny. Oon kuvitellu lihovani, aika kieroo.

En tiedä onko itsekästä sanoo näin, mutta aion tuijottaa siellä vaan omaa napaani. Ei ****uakaan kiinnosta, jos joku teini on tullut sinne äitinsä pakottamana. Minähän syön lautasen tyhjäksi, en venytä ruokailuaikaa äärimmilleen, enkä oksenna tai väitä vastaan. Vähän vaan pelottaa missä vaiheessa sairautta ne muut on... itellä kun on taas pelissä elämä.

follow me on Instagram...

Luna tuli eilen tunnin varoitusajalla hoitoon. Mun vauva. Vähän oon kyllä laiminlyöny sitä tänään, ku oon käyny vaan parilla lyhyellä "lenkillä". Palloleikkejä ollaan kyllä sisällä leikitty. Käytiin Mustissa ja Mirrissä punnitsemassa prinsessa, liika kilo on lähtenyt pois, joten ostin sille uusia koulutusnameja ja muutaman possunsaparon. Tuo on kyllä ihan mun koira, äiti kun heittää Ladylle palloa, tuo se sen mulle. Toisaalta ärsyttävää, toisaalta aika hellyttävää.

ps. suussani on koirankarvoja

Cool Kid

OOTD.

Tän näkösenä marssin tänään polille. Hoitaja sano, että mun mielialat näkyy pukeutumisessa. Ja hiusten värissä. Ja lävistysten määrässä. Olin tänään kuulemma poikkeuksellisen järkevä kun yhdessä pohdittiin mikä mun tilannetta edistäis. Hoitaja lupasi soittaa mulle vielä myöhemmin viikolla kunhan on jutellut ensin myös lääkärin kanssa. Aiheesta ehkä myöhemmin lisää, mutta nyt niitä asukuvia.

huppari: Carlings, leopardisukkikset: Gina Tricot
(molemmat vanhoja)

mekko: H&M (siskolta lainassa), kengät: Rieker

tekonahkatakki: H&M

kaulahuivi: Monki

Syksyn värit on kyllä nyt niin loistossaan! Pitäisi jaksaa käydä kameran kanssa vähän pidemmälläkin kuin vain kotipihalla. Ehkä huomenna olisi näin syyslomalaisella aikaa. Toivotaan, että olisi hyvä sää!

Mul on hyvä mieli :------)

Take It or Leave It

Jotta anonyymit eivät täysin hajoaisi koneidensa näppäimistöille, niin kerrottakoon vastapainoksi etten ole pakkoliikkunut lähes ollenkaan pitkään aikaan. Oon oikee julkisten superkäyttäjä ja lataan matkakortillekin aina aikaa, jotta sitä tulisi käytettyä. Voi hyvin mielin ajella sporallakin vain pari pysäkkiä, ilman että joutuu laskemaan kuinka kannattavaa se taloudellisesti on.

en jaksanu ettii kuvii nyt, seuraavas postaukses sit..

Nuorisoasemalta mulle jäi lähinnä mieleen ei mitään. Mietittiin voiko ylipainoisia ottaa pakkohoitoon jos ne haluu tahallaan lihottaa itsensä. Ku onhan noitakin ja sairaalta se musta ihan yhtälailla kuulostaa. thc oli edelleen positiivinen, mut niin vähän odotinkin. Ens viikol luulis olevan kokonaa putsit. Ja negat saa ollaki siitä lähtien! Eipä oo ees tehny mieli poltella pilvee, alkuun muutamana päivänä kyllä. Näin untaki, että osasin kieltäytyy ku tarjottii. Onneks oon sen kannalta osannu olla harkitsevainen, enkä menny hetken mielijohteesta pilaa kaikkea. Niinku loppukesästä vähän tapahtu. Kaikki tai ei mitään jahetinyt!

Menin tänäänkin hissillä ylös ja hissillä alas! Nuorisoasema on kuudennes kerrokses, ja oon ehkä kaks kertaa kävelly ylös portaita. Kerran neljänteen kerrokseen, josta loput hissillä :'D Oon kuitenkin siellä aika monta kertaa käyny, joten turha nostaa yhestä kuvatekstistä tommosta meteliä!

Käytiin äidin kanssa tänään maanantaisen vapaapäivän kunniaksi ulkona syömässä. Otin vegaaniannokseni päälle vielä oma-aloitteisesti leivänkin levitteineen, jolla pyyhin lautaselle jääneet öljyisen kastikkeen jämät. En kuollut, päinvastoin jäi syömisestä vain hyvä olo. Oon päässy jokseenkin rasvakammostani eroon, kroppa tarvii niitä hyviä rasvoja. Tai en ala kiljua mutsille keittiössä jos johonkin ruokaan laitetaan täysrasvasta juustoa tai sipulin kuullottamisessa käytetään "liikaa" oliiviöljyä. Kyllä sitä päässään pyörittelee, mutta ajatukset saa hiljennettyä niin, että ruoan mausta pystyy nauttimaan.

Voisin nyt käydä vielä vähän ulkoilemassa ennen kun tulee pimeetä. Nägyy jos törmätään!

Ja hei huippua: 650 lukijaa, kiitos kaikille jotka jaksaa seurailla!

Ten Points For A Razor Scooter

Melkeen kahden viikon syysloma. Dogikin oli muutaman päivän hoidossa. Sisko haki sen eilen, mut mietin et hakisin tänää parhaan kaverini takas valvomaan mun painajaisia. En kestä kolmea kauhuelokuvan pääroolia yössä. Kumpikohan rakastaa ja ärsyttää enemmän toista. Ollaa vähän liian samanlaisii.

näkymättömii peikkoi näkyvissä!

Mä yritän suunnata katseeni tulevaan. Se vaan on vaikeeta kun en näe tulevaisuutta paria päivää pidemmälle. En mä osaa sanoa, mikä on mieliala tai paino parin viikon päästä. En voi luvata kellekään mitään, koska lupauksia ei voi rikkoa. Oon valinnu ens jaksolle yhden ruotsin- ja kolme pitkän matematiikan kurssia (jotka oon aiemmin jo suorittanu 9-8-7 arvosanoin). Kuusi vuotta nuorempi pikkusiskoni, joka on tällä hetkellä suunnilleen tasoissa lukio-opinnoissa kanssani, sanoi etten tuu selviämään. Toinen (vuoden nuorempi) taas sanoi, että easy-peasy, oonhan mä noi jo käyny! Ja ollu aina matemaattisesti lahjakas. Mutta pitkä matsku?!

Matematiikan tunnit ois päivällä Roballa ja Laivurinkadulla, ruotsi B4 illalla yläastebestfriendin kaa.
Pelkään / toivon pääseväni silti osastolle. BMI on (edit: poistettu), seulatkin jo toiv. negatiiviset.
Kuin idiootti olin ku en valinnut verkkokursseja! Matikat sinänsä sama, mut ruotsin tunneille mun on pakko päästä! Ei ne voi osastoltakaa eristää mua koko maailmasta!

Ainii, lyhyen ruotsin kolmoskurssistä tuli 10. Ulfåsassa sanottiin, etten tuu ees pääsee läpi mut HAH, siinäpäs näitte! Mutsi sano, että numero on liian hyvä, muut oli vaan ihmeissään. Mutta ha-loo? jos on vaan yhtä ainetta, niin todellakin siitä on saatava täydet pisteet? Eri asia jos käy koulua joka päivä klo 08-16. Silloin oisin kelpuuttanut ehkä kasinkin.

portaita ylös, hissillä alas

Nyt on hiusväri päässä. Tyvikasvu vaan saatava pois. En tiiä oliko joku kommentoinu täällä 10cm juurikasvusta, vai oliko pelkästään unta, mutta nyt on LÓrealin Extreme Platinum päässä. Kävin tänään Sokoksella, kun Stockan Hullujen Päivien ruuhkaan ei uskaltanut. Kauheesti oli sielläki väkeä liikkeellä, ei voinu kattoo ihmisii silmiin, joten tuijotin lattiaa.

Kirjastosta tarttui opuksia mukaan vaan nuorten osastolta, ei riitä keskittyminen kapulakieleen. Tai muisti dekkareihin. Haluisin sidukan.

If I Was Your Best Friend

Turha tässä on itseään sääliä, tai märehtiä menneisyyttään. Jotenkin silti oon vaan jumissa. Kun pohdin mistä kaikki johtuu. Koko syömishäiriö ja psyykkinen oireilu. Pakollakin ajattelee mitä ois voinu tehdä toisin, mitä muut ois voinut tehdä toisin. Mutten haluu syyllistää ketään, koska ei kukaan osaa mun ajatuksia lukea.

Niitä ajatuksia, jotka käskee viiltämään kun osaston lamppu menee rikki ja saa sieltä lasinsiruja. Silloin tuntui, että siihen oli lupa, suorastaan pakotettiin. Ole hyvä, terävää ilmaiseksi, lasia jolla haavoja. Jälkeenpäin on turha tajuta kuin sairas on ollu, vaikka luullu olevansa melko terve silloin. Menneisyys pitää unohtaa. Mutta miten voin unohtaa kuka olen? Mä olen kasvanut tällaiseksi. Aikuistunut jonkun verran, mutten tarpeeks.

"Pidä itsessäsi walo!! Oot walo!" sano Ellikin. Ja niin oonki oman elämäni valo, elämä lähtee musta ja päättyy muhun. En voi täällä vaikuttaa kehenkään muuhun kun itseeni. Liian monesti oon yrittäny pelastaa toisen itseni sijasta. Helpompaa kohdata muiden ongelmat kun omansa, puhutaan sit parisuhteesta tai kavereista. Mä en vaan tiiä mikä osa maailmasta on sysättävä syrjään, jotta osaa keskittyy oikeella tavalla itteensä.

Älä vertaa, kuuntele ittees, sä SAAT olla välillä itsekäs. Tän mä haluun sanoo kaikille, jotka on kadonnu tähän maailmaan. Ei oo itsekästä pyytää apua kun sitä tarvitsee, me ollaan täällä toisiamme varten. Oikeesti, tää maailma on täynnä ihmisiä, pohjimmiltaan samanlaisia, jotkut jopa kouluttautuneita auttamaan elämään eksyneitä.Tää maapallo on ylikansoitettu, mut saat ottaa siitä osas. Sut on luotu tänne! Jaetaan kokemuksia, kannustetaan, mutta terveellä tavalla! Unohtakaa ne, jotka pönkittää itsetuntoaan sortamalla muita!

kännykkä ja flexiotus ei oo ilonen kun namin kaa kestää

Mulla on Luna seurana ja huomenna saan tietää ruotsin numeron! (hehee, unohdin et tänää oli palautepäivä)
Kävin tänään terapian jälkeen isän serkun kanssa syömässä lounaan Kasvisravintola Silvopleessa. Rakastuin niin, että voisin tehdä paikasta erillisen postauksen seuraavan käyntikerran jälkeen ;)) Jälkiruokakahvit/-teet ja puolukkamantelikakkua nautittiin Kallion Galleria Keitaassa, joka oli myöskin oikein viihtyisä pikkupaikka.

Ylipäätään päivästä jäi kuitenkin ikävän ahdistunut fiilis (paitsi pizki on ihana). Joonas kuitenkin lupas tulla vielä töiden jälkeen juttelee (ja pidempiaikaisille lukijoille: tammikuun jälkeen ollaan oltu vaan kavereita).

Nyt kattoo maikkarii, kun HH! vieraana. Jos vaik piristäis ;)

Me Against The World

Ahdistaa. En vaan oikeen tiedä et mikä. Ehkä paino, joka noussu eilisestä 400g. Vaikka painoindeksi silti vaan 13,75. Alipainoa yli 13kg. En näytä ihmiseltä.

Eilen otin jo neljän aikaan iltalääkkeet. Triplana. Eihän niil nukkunu parii tuntii kauempaa. Yheksältä söin sit viel nälkään seesam-nugetteja kesäkurpitsa-tomaattikuskusin kanssa, et turha valittaa painosta. Keho nappaa itseensä kaiken mitä vatsaan päätyy. Ainakin jos syömiseen menee toista tuntia.

Oisko tääl jotai päihdetyyppei, jotka osais selittää miks mulla on nyt pari viikkoa näkyny bentsot pikaseuloissa, vaikken _mitään_ ylimääräsiä nappeja oo ottanu? Sitä ennen ne oli negatiiviset. Pari tenoxia otin vajaa 2kk sitten ahdistukseen (jolloin näkyivät viikon) ja lääkkeiden väärinkäyttöä ollut viimeksi kesäkuussa, joten mikä tän selittää?

Ärsyttää, koska ton takii ei oo asiaa syömishäiriöosastolle. Auroraan en todellakaan ole menossa, koska ne ei kiinnitä siellä mitään huomiota syömisiin ja laihtuisin vaan pakkohoitorajan alle. Ei ois eka kerta, enkä kestä sitä paastoamisen tuomaa heikotusta. Himassa saa syödä millon haluaa, mutta säännölliset ruoka-ajat, joille ei oo pakko osallistua... Ei painon nostaminen onnistu pelkästään sillä, että lukitaan neljän seinän sisälle.

Tässä just ahmin jäätelöä. Tekis mieli juoda, mutta koska päihteet kumoo Ulfåsan, parempi purkaa ahdistusta oksentamalla. Ei musta tällä menolla tuu ikinä yhteiskuntakelpoista. Mä vaan leikin et oon elossa.

Pikkusisko toi Lunan hoitoon, ja toinen varmaan toivois et mua ei ois olemassa. Sulkeudun huoneeseeni ja leikin että oon koomassa.
Ok-set-taa, ällöttää. Haluisin vielä elää, mutta ootan vaan kuolemaa. Miksen ottanu apua vastaan kun sitä oli tarjolla? Miksi annoin anoreksian voittaa mut silloinkin? Ei tästä voi kun itseään syyttää kun mokaa aina kaiken.

"It's just me against the world
It's just me against the world, baby
I got nothing to lose
It's just me against the world
Stuck in the game
Me against the world, baby"

After School Porridge

Ruotsin kokeesta selvitty! En tiedä, että kuinka loistokkaasti, mutta ensimmäinen kurssisuoritus vuoden 2010 jälkeen. Hah, siinäs epäilijät näitte ettei se oo painoindeksistä kiinni. Kahden lukiokurssin käyminen ei loppujen lopuks kauheesti vaadi... Joten ens jaksolle on valittuna lisää röötsiä ja kolme(?) pitkän matematiikan kurssia D---:
Sisko sano et en selvii, vaik oon käyny noi matikat kuus vuotta sitten ja yläasteella olin melkein matikkanero ಠ︵ಠ

Tämän päivän suorituksesta tein kuitenkin sitten itselleni "palkinnoksi" herkkuiltapalapuuroa! Koska olen niin jätte verkligen syömishäiriöinen, saan julkaista mömmö-kaikkisekaisin-turvaruoka-reseptejä, joihin ei edes oikeasti tarvitsisi reseptiä.

klönttimikropuurooo, sekoita välillä

Joten hyvin yksinkertaisesti tein kaurapuuron (veden sijaan) Alpron vaniljasoijamaitoon. Ja koska cashew-pähkinät on parhaita ja rasvoja pitää jostakin saada, niin niitä sekaan! Iltapalan kanssa on pakko juoda teetä joka ilta ja mun lemppari on ollut jo pitkään Forsmanin suklaatee. Ja hedelmähedelmähedelmä: päärynä (Conference), koska Royal gala -omenat on huonoi tähän aikaan vuodesta ja suomalaiset omput on liian kirpeitä makean kanssa.

olen outo, koska teen sekaan on pakko saada maitoa!

kuin taiteellinen kuva päädrynästä!

Tiivistän:

- 1dl kaurahiutaleita
- 2,5dl vaniljasoijamaitoa (ylijäämä teen sekaan)
- Suklaateetä lehmänmaidolla, koska veganismi ei sovi elämäntilanteeseen
- Päärynä (suurin mitä kaupasta löytyy!)
- ½dl suolattuja cashew-pähkinöitä
- ( + lääkkeet, jotta unta )

lopputulos keltaisessa valossa

Sanon vaan nam.

Nothing To Dismay

Nyt tulee viikonloppu tylsän pintapuolisesti tiivistettynä.

Eilen ei riittäny voimat mihinkään. Sain itteni ulos ovesta vasta viiden jälkeen illalla, kun ei vaan jaksanu liikkua. Ruoat ei pysyny sisällä millään, tuli syömisestä sen verran paha olo, että ne oli helpompi ottaa pois. Ja sit heikotti. Myöhemmin päätin lähtee Joonaksen kaa kahville ja sen luo käymään. Eläintarhan Nesteel oli KalPan lätkäjengi ostoksilla!

Kotimatkal meinasin päätyy baariin. Oli oikeesti aika pienestä kiinni, etten jääny keskustan yöhön. Vaihdoin dösästä sporaan ja siin pysäkil oli joku teinilauma, josta yks tyttö lahjotti mulle kaljan. Oon kuulemma sikanätti, mut niiden pettymykseks ehkä vähän liian vanha :--D Muutaman pysäkinvälin kuuntelin niiden juttui ja olin ihan messissä. Häh? Ne oli ihan tuntemattomia. Mut snaket on söpöt!

Random aiheeseen liittymätön kuva Romeosta vauvana ja Leevistä kesäkuussa.
Mirka pitää pojista hyvää huolta, ovat onnellisia råtteleita ^^

Tänään heräsin (taaaaaas..) vasta lähempänä puoltapäivää, mutta kävin heti ihan ylikierroksilla. Aamupalapöydässä selitin vaikka mitä, mutten enää muista mistä puhuin. Ja unohdin chia-siemenet puurosta kun keskityin valitsemaan kolmen raejuuston välillä. Välttelin ruotsin koealueen kimppuun käymistä, joten luin kirjaston kirjan loppuun. Ei jaksanut olla paikoillaan, joten päädyin hyppimään ja juoksemaan kämppää ympäri samalla kun iPod soitti musiikkia kajareista. Ihme pilvi-olo tuli ja pystyin lopettaa vasta kun vanhemmat tuli silakkamarkkinoilta takaisin.

En syöny niiden kaa lounasta, kun olin syöny mielestäni liian ison aamupalan. Porukat haluis mut hetkeks osastolle syömään, kyseli millon on seuraava hoitokokous. Seuraava aika polille on vasta reilun viikon päästä, joten tuskin ihan heti. Näinhän mä sairaalasta untakin, huuhdoin siinä rahkaa lavuaarista alas ja tungin leivänpalasia taskuihin kun silmä vältti. Mitäköhän alitajunta silläkin yrittää viestittää, kun en oo ikuisuuksiin ruokaa piilotellu?

Ruotsin lukemisesta ei oo tullu oikeen mitään, tuijotin sivuja ja sanoja parisen tuntia tajuamatta mitään. Yritin ottaa päikkärit, jos tieto menis levätessä aivoihin, mutta makasin vain hereillä kuunnellen sydämeni sykettä.

Ruoaks linssi-kasviskeittoa ja äidin kanssa perjantaisen Vain Elämää -jakson uusinta. En ees uskaltanu kuunnella Veskun vetoa ajatuksella, kun ne muut artistit niin tunteili enkä ite kaivannu mitään ylimääräisiä tunnemyrskyjä.

"Pahat enteet hiljaisuuden, kaiken, täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan"

Pulp Fiction

Tänään aion olla täysin oma itseni. En jaksa välittää muiden mielipiteistä, tuomitkaa jos haluutte. Bloginki puolelta on satanu suurimmaks osaks paskaa niskaan: "turhaan sä pyydät apua, kun et ota sitä vastaan", "ruma, baitattu tatska btw!", "kasva aikuiseks".

Silti häivytän itseni meikin, hiuksien ja vaatteiden alle.

Nähään tänää Iineksen kaa pitkästä aikaa. Vanhat ajat esille, vaikka se on mennyttä. Mennyttä, tulevaisuutta, nykyisyyttä. En tunnista aikaa.

Tänää ilmesty Haloo Helsingin uus levy, jota kuuntelin Spotifysta puoliyöstä aamuneljään. Ja ensimmäiseks tänäaamuna kävin Kampissa Levykauppa Äx:ässä ostaa sen levyn. Kuuntelen kuinka Elli Haloo laulaa "Nyt mä ajattelen, mutta sano en: sut on kevyempi kantaa hautaan." Mä pelkään että sitä päin ollaan menossa. Lusikoin suuhuni kaloreita henkeni edestä, mutten pysty pitämään niitä sisällä puoltatuntia kauempaa. Miten tää voi olla näin vaikeeta? Kaikista vähiten haluisin satuttaa mun läheisiä. Ja mä tiedän, että niitä sattuu.

Painoo tullu kilo viikon aikana, mutta se on vaan kilo. Vaikka jopa 2,5% painosta. Sen saa silti liian helposti pois jos katoo pariks päiväks syömishäiriön alle. Musta tuntuu, etten hallitse itseäni, kumpi on ohjaimissa: minä vai sh? Tiuskin mutsille kun se kyselee mun voinnista. Öisin itken itseni uneen, vaikka päivisin nautin elämästä. Menee paremmin kun pitkään aikaan! Vai meneekö?

Mietin mitä ihmisille kuuluu. Joiden kanssa oltiin läheisemmissä väleissä vielä kesän alussa. Enää en uskalla kysellä, en näyttäytyä, oon laihtunu liikaa. Siihen pisteeseen, että varmaan vaan ruokkisin muiden syömishäiriötä just kun ne on saanu elämän helmasta kiinni.

Mä oon vuodesta toiseen täällä pohjalla. Pelkurina. Ajatusteni vankina. Tiiän itsestäni vaan nimeni. Osaan myötäelää ja auttaa muita, mutta siinä samalla kadotan itseni. Oon eläny vuorotellen sairaiden ja terveiden ympäröimänä, saanu apua ja "apua", mutta loppujen lopuks oon yksin taisteluni kanssa. Ja oon siihen niin turhautunut. Haluun päästä pakoon, sekotan pääni ja oon aina vaan kauempana kaikesta.

Huomaan kuinka oon kasvanu vuosien myötä, mutta samalla mun sisällä on edelleen se anorektinen ala-astelainen, yläastelainen, lukiolainen. Jokin on liikaa. Mulla on kaikki, muttei mitään.

hyhyy, kyynel....

"Nainen kaatuu kadulla maahan, täällä ei auteta jos sä oot sekaisin,
Haloo se oli sydänkohtaus, eikä paluuta elämään takaisin
Miks on niin helvetin vaikeeta kattoo silmiin, tai sanoa moi,
Aina vaan törmätään pyöreisiin kulmiin ja sanotaan etten vaan voi
Ja pitäiskö ajan tappamisesta joutua vankilaan

Ja vaik tää aika tappaa meitä  ei sitä kiinni saa kukaan"
Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana

What I'm Thinkin' Right Now

MÄ EN HALUU KUOLLA !!
ei muuta, auttakaa..

HH!: Kevyempi Kantaa - en pysty kuuntelee tätä itkemättä
(Spotify-linkki)

Don't Make No Sense

Kaksi viime päivää tiivistettynä: onnistuttiin, mokattiin ja käytii tatskaa mut!

Mun Daily Mood on näyttäny enimmäkseen tältä: :-D
Eilen tosin vain ":-)", koska jano ei lähtenyt muroilla ja Sokoksella oli pelottavan paljon ihmisiä. Pääsyynä päivän epätäydellisyyteen oli kuitenkin, että angstasin kilon painonnousua. Mutta mokaaminen on välillä äärimmäisen hauskaa, joten loppujen lopuksi oli mukavaisa päivä.

ulkoiltiin almost-pakkasessa

Mun puhelin ei nyt haluu olla yhteistyössä mun kanssa, joten joudutte tyytymään osittain huonolaatuisiin instakuviin. Ja koska en ole kehdannut spämmätä Instagramiin aivan jokaista liikettäni, ei sieltäkään löytynyt postaukseen sopivia kuvia. Pahoittelen.

"The Dead Can't Testify"

Owwowow, onpa se upea. Jotkut Billy Talent -fanit ehkä näkevät tatuoinnissa muutakin kuin kliseisen varpusparven. Muut toivottavasti tunnistavat musteläikät linnuiksi (äidillä kesti hetki...)

Oon täs pari päivää harkinnu, että alkaisin tsekkailla ruotsin koealuetta. Harkinnan tasolle on jäänyt.

Huomenna pitäis olla yhdeltätoista Espoossa. Toivottavasti ennen sitä ehtii vielä nukkua, on täs yheksän tuntii aikaa ennen ku pitää lähtee. Viime yönä nukahdin vasta viiden aikaan aamuyöstä, joten voisitko, kiltti nukkumatti, tulla tänä yönä hieman paljon aiemmin?