Silti häivytän itseni meikin, hiuksien ja vaatteiden alle.
Nähään tänää Iineksen kaa pitkästä aikaa. Vanhat ajat esille, vaikka se on mennyttä. Mennyttä, tulevaisuutta, nykyisyyttä. En tunnista aikaa.
Tänää ilmesty Haloo Helsingin uus levy, jota kuuntelin Spotifysta puoliyöstä aamuneljään. Ja ensimmäiseks tänäaamuna kävin Kampissa Levykauppa Äx:ässä ostaa sen levyn. Kuuntelen kuinka Elli Haloo laulaa "Nyt mä ajattelen, mutta sano en: sut on kevyempi kantaa hautaan." Mä pelkään että sitä päin ollaan menossa. Lusikoin suuhuni kaloreita henkeni edestä, mutten pysty pitämään niitä sisällä puoltatuntia kauempaa. Miten tää voi olla näin vaikeeta? Kaikista vähiten haluisin satuttaa mun läheisiä. Ja mä tiedän, että niitä sattuu.
Painoo tullu kilo viikon aikana, mutta se on vaan kilo. Vaikka jopa 2,5% painosta. Sen saa silti liian helposti pois jos katoo pariks päiväks syömishäiriön alle. Musta tuntuu, etten hallitse itseäni, kumpi on ohjaimissa: minä vai sh? Tiuskin mutsille kun se kyselee mun voinnista. Öisin itken itseni uneen, vaikka päivisin nautin elämästä. Menee paremmin kun pitkään aikaan! Vai meneekö?
Mietin mitä ihmisille kuuluu. Joiden kanssa oltiin läheisemmissä väleissä vielä kesän alussa. Enää en uskalla kysellä, en näyttäytyä, oon laihtunu liikaa. Siihen pisteeseen, että varmaan vaan ruokkisin muiden syömishäiriötä just kun ne on saanu elämän helmasta kiinni.
Mä oon vuodesta toiseen täällä pohjalla. Pelkurina. Ajatusteni vankina. Tiiän itsestäni vaan nimeni. Osaan myötäelää ja auttaa muita, mutta siinä samalla kadotan itseni. Oon eläny vuorotellen sairaiden ja terveiden ympäröimänä, saanu apua ja "apua", mutta loppujen lopuks oon yksin taisteluni kanssa. Ja oon siihen niin turhautunut. Haluun päästä pakoon, sekotan pääni ja oon aina vaan kauempana kaikesta.
Huomaan kuinka oon kasvanu vuosien myötä, mutta samalla mun sisällä on edelleen se anorektinen ala-astelainen, yläastelainen, lukiolainen. Jokin on liikaa. Mulla on kaikki, muttei mitään.
 |
| hyhyy, kyynel.... |
"Nainen kaatuu kadulla maahan, täällä ei auteta jos sä oot sekaisin,
Haloo se oli sydänkohtaus, eikä paluuta elämään takaisin
Miks on niin helvetin vaikeeta kattoo silmiin, tai sanoa moi,
Aina vaan törmätään pyöreisiin kulmiin ja sanotaan etten vaan voi
Ja pitäiskö ajan tappamisesta joutua vankilaan
Haloo se oli sydänkohtaus, eikä paluuta elämään takaisin
Miks on niin helvetin vaikeeta kattoo silmiin, tai sanoa moi,
Aina vaan törmätään pyöreisiin kulmiin ja sanotaan etten vaan voi
Ja pitäiskö ajan tappamisesta joutua vankilaan
Ja vaik tää aika tappaa meitä ei sitä kiinni saa kukaan"
Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana
Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana
Jokin kipinä elämään sun sisällä kuitenkin on. Oon seurannu sun blogia nyt öbaut 5kk, silloin tällöin luen alkupään tekstejä. Oot satakertaa paremmassa kunnossa kuin joskus. Sä pärjäät ihan hyvin, ei tarvii parantuu sekunnissa vaan omaan tahtiin. Ihan oikeesti sä oot hyvä ihminen
VastaaPoista♥
PoistaÄrsyttää yleisesti blogeissa anonyymit kirjoittajat, jotka aukovat päätään mitä turhimmilla kommenteilla. Lueskelin edellisen postauksen kommentteja...tästä tämä ärtymys sai taas valtansa. Voisivat melkein olla sitten lukematta tai kommentoimatta jos ei oikeasti ole järjellistä ilmoitettavaa.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua <3
Välillä täytyy palauttaa Nouy maanpinnalle ja kertoa kaunistelematta totuus. Tässä hommassa ei näytä olevan enää päätä eikä häntää joten on ihan hyvä että häntä ravistellaan tähän todellisuuteen
Poistase "todellisuuteen ravistelu" ei ole sinun, minun eikä kenenkään muunkaan ulkopuolisen tehtävä. jos et tätä ihmistä tunne henkilökohtaisesti, älä ala anonyyminä ohjaamaan häntä miten elää tai kirjoittaa omaa blogiaan.
Poistajos ei kiinnosta ja teksti ei miellytä, oles vaan hyvä ja mene viihtymään niille sivuille joissa sinun typerät neuvos on tervetulleita.
Voi Noora! Tulin niin suruiselle mielelle kun luin viime päivien kirjoituksia. Sä ansaitsisit niin paljon parempaa ja on ihan kauheeta nähdä kuinka joudut joka päivä taistelemaan sen paremman puolesta.
VastaaPoistaMutta sä pääset vielä sinne, oon ihan varma siitä! Mutta musta tuntuu että sun täytyis nyt saada apua jostain koska yksin on tosi vaikeeta päästä tuosta suosta ylös. Miten olisi ihan osastojakso vuodeosastolla? Sulla on jo niin matala paino että sut varmasti otettais sinne pian jos vielä kerrot heille miten vaikeeta sulla on.
Sun täytyy nyt saada apua ja koittaa ottaa kaikki mahdollinen tuki ja apu vastaan. On mennyt jo liian paljon hukkaan elämää etkä varmastikkaan halua tuossa enää rypeä.
Voimia ja jaksamisia miljoonasti!! <3 Kyllä elämä vielä sullakin voittaa!!
Pinja
Kiitos Pinja :>
PoistaPäiväosastosta (hyi) on polilla puhuttu, vaikka ottais ne mut varmaan vuodeossallekin (hyi sekin).
oli tosi kivaa jutella kunnolla pitkästä aikaa. nähään useemmin ja mulle voit avautua, mä jaksan kuunnella kyllä! sä oot vahva, usko se<3
VastaaPoistaSinä myös, yritä olla ittelles armollinen :)
PoistaKirjoitit jossain kommentissasi, että "viivyttelet" osastopäätöstä. Jos Sinulle edelleen on paikka tarjolla, niin olisiko nyt h-hetki ottaa se vastaan, heti kun sellainen vaan vapautuu? Kärsit ja olet niin tuskaisen tietoinen tilanteestasi. En soisi Sinun kärvistelevän enää hetkeäkään. Kaikki apu minkä voit saada on nyt tervetullutta ja kultaakin arvokkaampaa. Älä enää epäröi! Ota apu vastaan!
VastaaPoistaLämmin virtuaalihalaus sinne syyspimeyteen... <3
Voisi ollakin, ainakin sillä ajatuksella oon tässä viime päivät ollu. Mut poli on 14. päivä ja viimeks jo hokosta puhuttiin, joten vois varmaa ens kerral sopia että millon näkee lääkäriä.
PoistaMoi Noora. Muutama asia joka ei olennaisesti liity tähän merkintään. Pahinta mitä voit tehdä on tappaa itsesi. Pysyttele kaukana siitä. Et voi koskaan tietää, mitä tämä kaikkeus pitää sisällään. Maallikkona ajattelen asian simppelisti: Jos kuoleman jälkeen on jotakin, se tarkoittaa sitä että lähtö ómaehtoisesti ei tee sille oikeutta - mikä se sitten onkin - se mikä vartoo jos vartoo. Se on siis luultavasti rangaistus, koska ihmisiä on iäti pohdituttanut tietoisuus maailmankaikkeudesta. Miksi siis 'pääsisimme' johonkin tai selvittäisimme maailman viimeiset mysteerit jos uhmaamme kaikkia luonnonlakeja tuhoamalla itsemme lopullisesti. Jos kaikki onkin tieteellistä ja luonnollista miten sen ateisti ajattelee, kaiken alussa ja päätöksessä ei odota mitään. Ikuinen tyhjyys. Tämä ajatus kantaa joitakin tämän elämän luonnolliseen loppuun eikä yritä vaikuttaa siihen itse, ainakaan kumoavasti. Kuitenkin tämä on niin lyhyt aika tässä suuressa noidanliemessä. Sitä ei missään tapauksessa ole tarkoitettu tuhottavaksi.
VastaaPoistaÄlä leiki hengellessäsi, se vie lähimmäisesi suureen onnettomuutteen, josta he eivät nouse. Tämä on viimeinen oljenkorsi, joka pitää minut poissa 'raiteilta'. Minä olen agnostikko enkä kuulu kirkkoon.
Oon mä kyseisiä asioita omassakin päässä pyöritellyt. Onko parempi kärsiä täällä, vai olla olematta. En itsekään usko tuonpuoleiseen elämään, vaikka toivon että Jumala on olemassa.
PoistaEnkä mä tällä hetkellä suunnittele itseni tappamista, oon vaan oppinut elämään kuolemanpelon kanssa - jokaisen aika tulee joskus. Joku kuolee syömishäiriöön tai tukehtuu ruokaan, toinen jää auton alle ja kolmas ei pelastu palavasta talosta.
Muista aina YOLO! :))
VastaaPoistaToisinaan liiankin hyvin, elämään kuolee!
PoistaMoi.
VastaaPoistaOon tässä muutaman päivän kuunnellut tuota HH!n uutta levyä ja etenkin tuota kevyempi kantaa (sen kautta löysin tän sun kirjoituksenkin). Oon itse elänyt vieressä ja nähnyt mitä tuo taistelu syömisen kanssa on. nähnyt kuinka rakas ihminen käytännössä kuihtuu olemattomiin vieressä.
Vaimo kuitenkin nousi ylös tuolta ja uskon että siihen pystyt sinäkin, vaikka en sinua tunnekaan. Jos sulla on mahdollisuus saada hoitoa ihan osastolla, niin käytä se. vaikka tilanne onkin ihan nniin kun sanoit, että loppuen lopuksi olet asian kanssa yksin, niin siellä löytyy kuitenkin ihmisiä, jotka on näitä asioita käsitelleet lukuisia kertoja ja tietävät myös mitä sä joudut käsittelemään.
Vaikka holhoaminen ja kuulustelu ja tarkkailu tuntuu ahdistavalta, niin loppuen lopuksi ihmiset kuitenkin haluaa auttaa.
Ja oikeasti, vaikka tää maailma onkin lähtökohtaisesti aika masentava paikka, mahtuu tänne paljon hyvääkin. Ja sellaisia hyviä asioita on sullakin vielä paljon edessä. Vaikka just nyt ei ehkä siltä tunnu.
Sieltä pääsee ylös. koita jaksaa.