Eilen ei riittäny voimat mihinkään. Sain itteni ulos ovesta vasta viiden jälkeen illalla, kun ei vaan jaksanu liikkua. Ruoat ei pysyny sisällä millään, tuli syömisestä sen verran paha olo, että ne oli helpompi ottaa pois. Ja sit heikotti. Myöhemmin päätin lähtee Joonaksen kaa kahville ja sen luo käymään. Eläintarhan Nesteel oli KalPan lätkäjengi ostoksilla!
Kotimatkal meinasin päätyy baariin. Oli oikeesti aika pienestä kiinni, etten jääny keskustan yöhön. Vaihdoin dösästä sporaan ja siin pysäkil oli joku teinilauma, josta yks tyttö lahjotti mulle kaljan. Oon kuulemma sikanätti, mut niiden pettymykseks ehkä vähän liian vanha :--D Muutaman pysäkinvälin kuuntelin niiden juttui ja olin ihan messissä. Häh? Ne oli ihan tuntemattomia. Mut snaket on söpöt!
 |
| Random aiheeseen liittymätön kuva Romeosta vauvana ja Leevistä kesäkuussa. Mirka pitää pojista hyvää huolta, ovat onnellisia råtteleita ^^ |
En syöny niiden kaa lounasta, kun olin syöny mielestäni liian ison aamupalan. Porukat haluis mut hetkeks osastolle syömään, kyseli millon on seuraava hoitokokous. Seuraava aika polille on vasta reilun viikon päästä, joten tuskin ihan heti. Näinhän mä sairaalasta untakin, huuhdoin siinä rahkaa lavuaarista alas ja tungin leivänpalasia taskuihin kun silmä vältti. Mitäköhän alitajunta silläkin yrittää viestittää, kun en oo ikuisuuksiin ruokaa piilotellu?
Ruotsin lukemisesta ei oo tullu oikeen mitään, tuijotin sivuja ja sanoja parisen tuntia tajuamatta mitään. Yritin ottaa päikkärit, jos tieto menis levätessä aivoihin, mutta makasin vain hereillä kuunnellen sydämeni sykettä.
Ruoaks linssi-kasviskeittoa ja äidin kanssa perjantaisen Vain Elämää -jakson uusinta. En ees uskaltanu kuunnella Veskun vetoa ajatuksella, kun ne muut artistit niin tunteili enkä ite kaivannu mitään ylimääräisiä tunnemyrskyjä.
"Pahat enteet hiljaisuuden, kaiken, täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan"
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan"
Hyvä ettet päätynyt baariin... moraalitäti täällä taas huitoo... Eikun ihan oikeasti, varsinkin kun Sinulla oli ollut voimaton ja heikko olo, ja ruoat päätyneet pönttöön. Ja myöskin tavoitteitasi ja tulevia hoitokuvioitasi ajatellen. Mutta sinänsä sympaattinen episodi nuo teinit stadin yössä... :)
VastaaPoistaJos seuraava poliaika (reilun viikon päästä), saatika seuraava hoitokokous, tuntuu liian kaukaiselta, ja olet kypsytellyt osastolle menoa ja olisit siihen nyt valmis, niin voisithan vaikkapa soittaa polille ja yrittää varata jo nyt ajan lääkärille?
♥♥♥
Olihan se huvittavaa, mutta näin jälkeenpäin en ois ees jaksanu kattoo kännisiä teinejä ensimmäisiä kertoja baarissa :---D
PoistaHuomenna on aika nuorisoasemalle, mutten usko että tällä painolla (ja rasvaprosentilla) seulat on vielä puhtaat, joten vielä hetki (viikko?) odotellaan... x--(
Sä tarvitset nyt apua, mene osastolle jos sellaista mahdollisuutta sinulle tarjotaan.
VastaaPoistaEnnen kuin on liian myöhäistä....
Mietin iteki koko ajan tota "liian myöhäistä". Oon syöny periaatteitani vastoin kaliumia purkistakin muutaman päivän ajan. Ei oo kivoi noi sydänoireet.
PoistaNoora sä tiedät jo tässä vaiheessa mitä osastolla on tarjottavana ja olet kokeillut sitä jo niin hirvittävän monta kertaa, että tiedät ettei se osasto paranna sua.
VastaaPoistaMä ymmärrän että olo on hirveä ja kaikki tuntuu mahdottomalta ja vaikealta, mutta sun on ihan itse tehätävä se työ ja lopetettava sairaalan vastuuttaminen. Olet 22-vuotias
( kohta 23-vuotias ) aikuinen nainen ja sun on korkea aika alkaa käyttäytyä kuin sellainen. Mikään ei ihan oikeati tule koskaan muuttumaan jos et itse ala tehdä asioita eri tavalla. Siis ihan oikeasti alat nyt tsemppaamaan. Tiedän että se on vaikeeta koska oon käynyt sen läpi itse, mutta osasto ei sulle ole enää mikään ratkaisu.
Mutta entä jos oonkin kasvanu tässä ajan myötä? Musta tuntuu, että osaan ottaa avun tällä hetkellä aivan eri tavalla vastaan kun muutama vuosi sitten.
PoistaJa mitä sä tiedät mun tilanteesta, että mikä auttaa? Paitsi ehkä jos oot eläny syömishäiriön kanssa ala-asteen ensimmäisiltä luokilta asti.
Ymmärrän hyvin mistä puhut, olen sairastanut kuusi vuotiaasta saakka.
PoistaOlin itsekin eri paikkakunnalla paljon hoidossa ja lopulta ihan varma etten koskaan parane. Mutta paranin koska itse otin lopulta vastuun.
Hienoa jos olet kasvanut ajan myötä, kasvaminen toivottavasti tarkoittaa sitä että osaat itse alkaa tehdä asioita toisin. Se olet sinä Noora jotka ne muutokset tekee, osasto voi opettaa kuinka toimia, mutta sä tiedät jo mitä ne siellä opettaa. Olet ollut siellä niin paljon ( anteeksi kun toistan, mutta se on tosiasia). Sulla on jo kaikki se kyky mitä tarvitset, nyt on vaan kyse siitä jos haluat alkaa käyttää sitä ja parantua vai et.