I Went Crazy For Awhile

Otin tosiaan eilen semmoset kuuden tunnin hatkat osastolta. Lähdin mukamas kävelylle kaverin kanssa, mutten kestänytkään palata. Odotin että kaveri katoo nurkan taa ja lähen juoksee vastakkaiseen suuntaan. Suuntasin bussilla toiselle kaverille ja oli aivan helvetin hyvä olo olla kerrankin porukalla chillaa jossain muualla kun neljän seinän sisällä. En oo puhunu kenenkää kaa moneen päivään! Juteltii, kriiseiltii, hiustenvärjäystä. Ja mä tajusin että haluun itteni takas!

Toisilki on rankkaa, mä haluun nostaa itseni pystyyn, mä haluun nostaa ne toiset pystyyn. Painostamatta, omalla tahdilla. Tehdä tyhmiä yhdessä ja sitten viisaita kun siihen riittää mielenterveyttä. Ja mä saan varmaan M:nkin takas elämään, sä oot tärkee, vaikkei yhteisten "ystävien" kaa ehkä suju. Me hommataa meiätki ylös tästä paskasta.

Mä oon muutamassa päivässä muuttunu haamuks, kaveri jonka näin muutama päivä sitten sano että oon kuihtunu silmissä, lähteny useempi kilo. Terapeuttiki sano että viikossa yli kaks. En mä kyl sitä usko, mut elämänilo silmistä on hävinny. Mä tajuun kuinka mä oon sisältä kuollu täällä osastolla.

"Niin monet kerrat oon pettäny itseni
Leikkinyt että mä olisin joku muu

Miksei kukaan tuu
Ja pelasta mua pulasta, opasta oikeelle kadulle,
estä hukkumasta hulluuteen, pahuuteen
Kompastun pohjaan, uppoon, kastun läpimäräks
Ja kun takas astun valon nään, onko ketään
Jäljellä joka vois anteeksi antaa mun pienuuden
Jos löytäisin uuden minuuden
Tai sit ei, anyway-ay-ay-ay-ay..."

- Mariska

Mä lähen käymään himas, haen hiusvärin ja pidennykset, teen ittestäni itteni. En oo tää puolikuollu mitä-välii-tappakaa-mut-vaikka-heti -ihminen. Mä elän, oon nuori, henkisesti ehkä vielä alle kakskymppinen täyslapsi, mutta kaikki on auki. Mä lupaan, että herään vielä henkiin!

Mä jo värjäsin hiukseni ja oon taas enemmän itseni näkönen, elämänilo palaa:

#selfie #helsinki #mansku #backtolife

Ja mä sain hamsteritarjouksen kasvattajalta, huomenna syntyy poikue! Oon niinniinniiinn happy! Jos en pääse takas S1:lle (mitä ei tuu tapahtumaan, tai tulee, tai ei tule), mä otan sen hamsterin. Etsin Stadista jonkun kivan pienen kämpän mahdollisimman keskustasta ja opettelen elämään itsekseni. Pärjään niin hyvin, että pystyn huolehtimaan pikkuisestani. Kaikki on valmiina, mutta muut ei usko tähän, mul on jo nimi ja kaikki valmiina pikkuiselle, jos ykskään niistä vaikuttaa sopivalta :------)

Mä vaan haluun elää! antakaa mulle siihen mahdollisuus...

It Reminds Me That It's Not So Bad

Mietin onks täs blogis järjee ku aamupäivällä halusin vielä tappaa itteni ja nyt oon elämäni kukkulloilla. Miten mielialat voi vaihdella nollasta sataan?
Ystävät ja melkein sellaiset piristää aika hitosti. Varokaa, täältä mä tuun, hiukset muuttuu taas pinkiks heti kun mahdollista, ja mä haluun elää! Join jopa ylimääräsen vaniljasoijajuoman, joka mulle tuotiin, nams :3

Kävin ulkona, vähän pidempään kun oli tarkotus, ja heräsin henkiin. Täällä on elämää. En oo yksin, muillakin menee paskasti. Jokaisella tavallaan. Maailma ei pysähdy kun mä pysähdyn. Vertaistuki ja tuki ylipäätään on aika tärkeetä, vaikkei kaikil meniskää nii hyvin (kuten mulla). Mut silti et toinen jaksaa tukea, jos jaksaa. Omina vaikeina aikoina autetaan, mutta ku parannutaan muutut toiselle näkymättömäsk. Ei enää kiinnosta mt-ongelmat, riippuvuudet tai mikään. Itehän se valitaan ja aiheutetaan. Unohtu, et oli iteki joskus samas jamas.

Tajusin kuinka paris päiväs olin jo alkanut kammota kaloreita kuin myrkkyä. Menettää kaiken sen minkä oon saavuttanu parin kuukauden sisälllä. Joten söin saavuttuani iltapalan hyvällä omallatunnolla. Hienosti iltapalaksi kaksi leipää juustoineen ja lisäksi muroja. Sanokaa etten mä yritä.

Nyt mä chillaan, toimin robottina tiistain uloskirjaukseen asti ja sit alan taas etsii elämää.

thäänx evribadi, jotka ootte jaksanu kannustaa ♥
loov yaa

The Saga Continues

Ehkä mä uskallan puhua rehellisesti. Mä en halua olla täällä Aurorassa, täällä ei ole mitään. Oon vaan ollu huoneessa, nukkunut ja itkenyt vuorotellen, nirhaissut terottimenterällä pari pintanaarmua. Syönyt hädintuskin mitään, koska mikään ei sovi ateriasuunnitelmaan. Otin aamupalalla juuston leivän päälle - olikohan se liikaa? Ei mulle kuulu aamulla leipää tai jogurttia. Meen sekasin.

Eilen en saanu ees iltalääkkeitä, ei mulla ilmeisesti mee niitä enää. Zyprexa kun lamauttaa mut koko päiväks, nii yhen kerran kokeilu ritti, se otettiin pois, eikä ketipinorkaan ilmeisesti jatku. Lääkkeitä vähennetään, vaikka olo huononee. Lääkitys piti laittaa uusiks jo kuntoutusosastolla, mutta.. lopulta päädyin lääkitsemään itseäni päihteillä.

Ja just tällä hetkellä mä en halua kuolla. Elän täs tuskassa, kuuntelen Sallan ja Miron matkaa maailman ympäri ja se rauhottaa. Mutta mä en myöskään jaksa palata tähän syömishäiriöhelvettiin, mä en oo niin vahvoilla että pystyn tähän yksin. Mä en parane ilman apua, vaikka kuinka yrittäisin. Aina tulee joku stoppi.

Tää nolottaa myöntää, mutta mä antaisin mitä tahansa päästäkseni takaisin S1-kuntoutusosastolle. Mä oon kokeillu nää muut julkiset, mikään ei toimi. Mä tuun kuolemaan tällä menolla, enkä halua enää kitua. Sen takia päästäisin mieluummin itseni pois, mut ihan vielä ei oo sen aika. Aina jostain tulee joku elämänkipinä ja nyt mun on vaan odotettava sitä. Mutta tätä monen vuoden paskaa en enää jaksa, rampata polilla kertomassa kuuroille korville kuinka huonosti kaikki menee. Saada hymyjä vastaukseks ja lähteä kotiin oireilemaan.

Tiistaina uloskirjaus täältä, nyt mä jatkan kattoon tuijottamista.

Out Of This World

Mä vaan nään mielessäni kuika ilosii ne kaks on kun sai mut pois osastolta. Nyt lähti se narkkaririehuja, joka pilaa Salkkari-hetken. Voi vittu mikä yhteishenki, en kai mä nyt niin hirvee ollu. Muka kännissä 24/7, ihmisillä on erilaisia diagnooseja, mielialat vaihtelee. Että kiitos puhallutuksestakin selvinpäin. Voin sanoo, että se loukkas aika hitosti. Eikä mulla muuta, mutta osasta asioista vois hieman keskustellakin, niin tietääkseni aikuiset tekee.

Mulla on tosiaan mennyt viime viikot huonommin, en oo saanut nukuttua, viiltelyä, oksentelua, alkohoholia ja lopulta pilveä josta narahdin. Säännöt on ollu niin sekasin, etten lopulta tiennyt mikä on oikein, melkein-oikein tai väärin tai rangaistavaa. Enhän mä siinä parvekkeella ois polttanu, jos oisin tienny että siitä tulee jotaín pahempia seun seurauksia, kuten ulosheitto. Mutta itse sen tein, rikoin säänjöjä se siedostaen, että osastolla ei päihteitä nautita tai olla niiden vaikutuksen alaisena. Ajattelin ottaa pienet ja mennä nukkumaan. Nimeltämainitsematonihminen näki ja selitti jotain että toi loukkaa, enkä tiedä ihmisten taustoista, no eipä nekään tiedä mun. Niinpä lähdin yöksi kiertämään Helsinkiä, oli kylmä, mutta aamukuudelta oli pakko hakea kamera kun oli niin kaunis valo.


Eilen oli siis hoitokokous, uloskirjaushan sieltä tuli ja lähete Auroraan osastolle. About viikko täällä ja sitten takaisin sh-polille. Mun motivaatio vaan putos nyt niin nolliin, että tuskin mä jaksan. Ois ollu kouluunpaluu ja kaikki, mut sotkin ne. Tänään söin aamuvelliä, sitä ennen eilen osastolla lounaan, Eikä oo nälkä. Ei noil oo resurssei kattoo muin syömisii, joten... Mut söin mä lounaalla oma-aloitteisesti yhen punajuuripihvin.

En tiiä mitä tänään on tapahtunu, oon nukkunu KOKO päivän. Taisin kävästä syömässä, aamulla labrassa, tapaamassa lääkäriä, mutten muista siitä mitään ku olin niin unessa. Mulle alotettiin illalla zyprexa uudestaan, ja se väsyttää.

Voisin jatkaa unia ku ei oo muutakaan, Sh-hoito-osasto -paikka oli mulle elämä, tai uusi alku sille. Nyt se meni ja mä voin rauhassa kuolla päästyäni täältä. On jo kokeiltu, että polista mulle ei oo apua. Mä en palaa lähtöpisteeseen. Mulla oli mahdollisuus, ryssin sen, joten samantien voin viedä koko elämän, jota koskaan ei tuu tän takia edes olemaan.

The Beginning Is The End Is The Beginning

Tänään hoitokokous puolen päivän jälkeen. Omahoitaja jäi lomalle, joten oikeestaan kukaan ei tiedä musta mitään. Mä vaan oon. Vanhemmat on kutsuttu mukaan, mutten haluu niitä sinne. Oon aika varma, että tää on UK. Jos tää loppuu, mä en tiedä mikä kaikki loppuu. Ehkä joku muukin, ehkä ei. Kaikkee ei voi tietää.

"Hei! Mun ote on irti
Nää raiteet on poikki
Hei miten mä jatkan tästä
Hei! Jos sanat vois tappaa
Mä kuulin jo kaukaa
Ei Eerika pääse taivaaseen

Mikään mihin mä uskoin
Ei jatku tän kauemmaksi
Hitaasti kohoan portaat
Ja kävelen väkeä vastaan

Mä lasken kymmeneen ja aukaisen mun silmäni taas
Mä lasken kymmeneen ja kaikkialla nään taivaan

Ne sanat jäi soimaan
Ne tahtoisi tappaa
Ei Eerika pääse taivaaseen"
- HH!

Winners And Losers

LÄTKÄÄÄÄ! Oon ollu koko illan niin innoissani MM-kisoista, että oon ihan äwäwäwäwäwäwä! Lisäsin blondeihin hiuksiini siniset pidennykset, laitoin huulitarrat, meikkasin, pukeuduin :-----D Ja matsia katson osastolla, yksin! Kyl täs joku päihdeheppuki kävi mun kaa fiilistelee, mut se häipy nopee.

apuuvaa.. eiku MAALIII

Mul oli upee yksinäinen kisakatsomo! Tarjoiluna weetabixeja vanijasoijamaidolla ja soyajätskiä, sekä teetä. Huusin ja kiroilin täällä yksin, kirosin tuomareita, päivitin tilannetta niille, joita ei asia tippaakaan kiinnostanut ja raivotekstasin kavereiden kanssa. Rangaistuksii on hieno hankkii. Ja tuomarit melkee osaa asiansa.

Olin ihan innoissani tokaan erään asti, mutta nyt mun usko voittoon on jo niin toivoton, että tulin bloggaamaan, vaikka kolmatta erää on vielä reilut viisi minuuttia jäljellä.

Nonii, se oli viides maali Venäjälle. Tais olla siinä >___________<

nöyyy, tulos sit 2 - 5

Mut hopeeet ja täysil loppuu. Go Leijonat!

It's Going To Get Worse Before It Gets Better

Fiilis just tämmnönen, yritän hymyillä, mutta vähän hankalasti onnistuu.. Viimepäivät on rehellisesti ollu kaaoottisia, mä en vaan kestä tätä painonnousua. Oksentelua, alkoholia, muita päihteitä, viiltelyä. Oon vetäny niin yli, että mun jatko täällä ei ole enää edes varmaa. Koska en osaa edelleenkään hallita ahdistustani.

Suutuin itselleni, petyin itseeni niin pahasti, että värjäsin tänä aamuna ihanat hattarahiukseni pois. Pakko saada jotain muutosta ja lävistyksiä nyt on jo riittämiin. Onhan nää blondit toisaalta helpompi hoitaa, kun ei tarvitse ylläpitää pastelliväriä. Ja muutenki mulla tuppaa toi suihkussa käyminen jäämään.... En mä ansaitse mitään, mietin jopa että lopettaisin lääkityksenikin ku ei niistä oo kerrassaan mitään apua. Eilen kävelin itseni kuoliaaksi paahtavassa Kalliossa, söin päivällistä vain koska äiti oli vaivalla tehnyt lempiruokaani, otin viisinkertaisen määrän lääkkeitä nukkumaan mennessäni, jotta saisin unta, mutta silti heräsin jo viideltä. Söin aamupalan itsenäisesti ja siitäkö vasta nousikin päässäni myöhemmin hirveät syytökset!

Osastolla itkin pitkästä aikaa lounaspöydässä, välipala sujui jo helpommin. Äiti tuli hakemaan mut kävelylle ja vähän piristyin. Vaikka tälläkin hetkellä olen sitä mieltä, että ottaisin mielelläni pari siideriä parantamaan oloa. Yritin saada mutsin ottaa pari asukuvaa, mutta ei-oman-kännykän käyttö on aina vähän vaikeeta.

Hello Kitty -kengät!!!!

Odotan tuleeko taas yhdestä aiheesta kommenttia, mutta paljastan tämän vasta jos näin tapahtuu :--D

Mut illalla Suomipelii, ihan rauhassa vaan täällä osastolla! Laitan varmaan Instagramiin tunnelmia, koska pakkohan tää on katsoa! Alkupeleissä menetin jo toivoni ja totesin, että tän vuoden lätkän katselut oli tässä, mutta finaalimatsia ei voi jättää väliin! (vaikka meidät rökitettäisiinkin)

Mutta kuten kädessänikin lukee "I won't let you get lost." Mä yritän muistaa nää sanat ja jaksaa.

Mind With No Sense In It

Jouduin lähtemään toissapäivänä osastolta yöksi kotiin, koska viilsin. Tarvittavat lääkkeet ei auttanu, enkä saanut edes syötyä päivällistä kokonaisuudessaan. Ilmapiiristä en mainitse mitään. Raivosin ja itkin kuin pahainen kakara, mutta olo helpotti lopulta kun pääsin pois sairaalaympäristöstä. Anteeksi kaikille käytökseni! Ja etenkin kiitokset Larissalle, kun jaksat olla tukena, vaikka ihan vahingossa törmättiinkin. Kotona tein iltapalaksi kaurapuuroa vaniljasoijamaitoon, johon lisäsin toffeevanukkaan ja chia-siemeniä, lisäksi söin pari päärynää. Ei siis mitään anoreksia-/ortoreksiamömmöjä ja oli muuten ihan tajuttoman hyvää! Ja hetken vapaa olo syömisistä. Voitti osaston weetabixeilyt miljoona - nolla.

Iltapalan jälkeen nappasin nelinkertaisen määrän ketipinoreita, mutta en mä niilläkään kovin hyvin nukkunut. Mietin jo, että kannattaako nappeja ees napsia ku ei tunnu olevan mitään vaikutusta. Heräsin ensimmäisenä ennen kuutta ja seitsemän jälkeen kävin kaupassa palauttamassa tyhjät pullot ja hakemassa aamupalaa.
Katoin kirjastosta lainattua leffaa, mutta ainoo mitä siitä jäi mieleen oli Karkin näkönen hamsteri. Ja siihen mä sen lopetinkin. Soitin osastolle, etten tuu vielä kympin aamupalalle ja vaan koomasin.

jos joku on nähny tän, kannattaako katsoa?

Mul on ikävä ihmistä, jota en ees kunnolla tunne. Tai huolettaa, en tiedä. Mä pelkään sitä ajatusmaailmaa, kuinka samanlailla voi ajatella. Pilata kaiken tekemisillään, vaikka yrittäisi vain pelastaa kaikki muut. Vaikka jossain määrin tietäisi mitä tehdä, eksyy aina vääriin ratkaisuihin. Olla hetken seurassa, mutta itkeä yksin voimattomana kotona. Esittää muille että kaikki on hyvin, leikkiä maailmalla, tuhlata, juoda ja hukuttaa ajatuksensa taivaisiin. Olla elossa pari tuntia, puuhata koiran kanssa, yrittää selvitä loput ajasta. Mieli pirstaleina, ajatuksista ei saa kiinni jos niitä ees on. En ees tiiä mikä viikonpäivä millonkin on. Mä katon peloissani kun elämä lipuu ohi. Tällä hetkellä se on korjaantumassa, ainakin fyysisesti - mutta voiko mun mieli ikinä eheytyä?

Drunken' Sailor

Jeeaa!! Oon saanu mun painon jo yli 45kg:n (ainakin oman ja -terapeutin vaa'an mukaan). Olo on vaihteleva. Ja oikeestaan on jännä ettei painonnousu sillä tavalla ahdista ahdista. Oon suurimman osan ajasta oma itseni, mutta silti oireilen kaikin mahdollisin keinoin, kuten alkoholilla, viiltelyllä. kaikella tyhmällä . Kovasti yritän keksii kaikkee muuta tähän tilalle.

Te jotka olette sitä mieltä, että 45 on vielä ihan nollalukema, niin tiedoksi että olen koko elämäni aikana painanut vain 200g enemmän kuin nyt, sekin jonkin osastohoidon tuloksena ja aikuisiässä. Mulla ei ole aavistustakaan minkä näköinen on oikea-Noora (saletisti joku pullaposki), mitä musta tulee, ei ole kunnolla mitään vihin verrata. Mulla on vääristynyt kehonkuva. Nään itseni tällä hetkellä normaalina: on perse, tissit, reidet jne.. Ja johonkin kohtaan kroppaa pitäisi jotenkin mahtua vielä viitisen kiloa? Seuraava sukulainen tuleeki ja sanoo liian laihaksi, mitä tai ketä siinä pitää uskoa? "Onko toi nyt vaan teeskentelyä, vai mitä se muka yrittää sanoa! Rumillekin sanotaan, että ne on kauniita. Onks mul pullaposket?. Ei kyl se haukkuu mua läskiks."

ai taas rieskarullii, ei jaksa.. :P

Tää on aika jännää. Kunn mä tulin tänne kuntoutusosastolle mä näin itseni jo viikon jälkeen paljon isompana vaikka paino ei ollut juurikaan liikkunut. Nyt kun taas painoa on tullut lisää, huomaan sen vain farkkujen kiristymisestä. (paitsi iltaisin yleisesti ilmenevästä ilmapalloilmiöstä) On muhun tullut eloa kasvoihinkin, mutta en ite ees huomaa sitä. Paitsi niihin aivokuollutkuviin verrattuna. Samaltahan mä näytän ku ennen? Paitsi osissa uusilla otetuilla kuvilla esiintyy kunnon pallohampsteri.
Silmät näkee aika paljon ja kaikkee jännää mitä ei ookaan, avotki kääntää kuvat ylösalaisin, luo osan aisteista. Saanks mä opetettua mun aivot normaaleiks?

Ja oon juonu täs yli litran Rainbown Light Colaa,
 saattaa oll jopa parempaa ku Cokis...

Love her Like She's Leavin'

Eilisen Lunan ulkoilutuksen jälkeen tunnelma laski niin alas, ettei sitä jaksa ees kuvailla. Sain sentään avaimen siskon kämpille nii voin käydä moikkailemassa Lurrukkaa jos mieli tekee. Jos osastolle sais ottaa lemmikin, niin mulla olisi huonekaverina syyrianhamsteri.

Osastolle palatessani huudatin vaan musaa täysillä, soitin mummille, ja ajatuksena oli lähtee katsomaan yhtä rakasta sukulaista sairaalaan. Osaston yhteisökokouksen jälkeen mä olin kuitenkin niin vihanen ahdistunu ja vaikka mitä, että päätin olla menemättä. En mä haluu mennä huonoja kokemuksia jakamaan.

Sen sijaan lähdin sairaalan pihalle, löysin lasinsirpaleita ja tein pari pientä vekkiä ranteeseen / käteen. Tosi järkevää likaisella pullonpalasella, mutta *ittuako mua kiinnosti. Päivällisen jälkeen toi yks toinen raahas mut onneks kaupungille ja ostin uudet kuulokkeet vanhojen hajottua. (joku päivä ehkä shoppailupostausta?) En pystyny menee takas ossalle, joten pyysin että äiti soittaa hoitajalle ja lähdin himaan yöks. Sitä ennen puhuttiin kyseisen kuntoutujakaverin kanssa syvällisiä, tai oikeestaan se olin minä joka purki kaikki patoutuneet tunteet. Kuinka mä en jaksa, eikä missään oo järkeä.

Tänäaamuna oli hoitokokous, johon vanhemmatkin osallistu. Ei mitään uutta, puhuttiin oikeestaan vaan siitä kuinka huonosti kotona menee. Ja kuinka mä voisin välillä olla keskeyttämättä muiden puheita ja pitää turpani kiinni. Ja päihteistä, joita on viime viikkoina menny ihan liikaa, siis alkoholia. Annoin mun Visa Electronin äidille, etten käy ostamassa mitään ylimääräsiä.

Kohta onkin hoitajan kanssa aika Helsingin nuorisoasemalle puhumaan tästä mun päihteidenkäytöstä. En oikeen tiiä auttaako se mitään. Mä juon pahaan oloon, joka tulee syömisestä. Sh on se pääoire, ja tällä mä vaan yritän helpottaa henkistä kipua. Oon nimittäin todennu että juominen on parempi ratkasu (mutta ei hyvä) ku viiltely.

Mun olo alkaa olla toivoton, tätä on kestäny jo niin kauan. Ja jos lennän ulos täältä niin....

Jos vaik ens kerralla positiivisempaa postausta! Mä yritän, mutta välillä nää paskatkin fiilikset on vaan saatava ulos

Bring Me Back To Life

Jos jotakuta ärsyttää koirahömpötys, niin saa jättää tän postauksen suosiolla väliin. Mulla on nimittäin maailman ihanin cairnterrieri ♥ En saisi lähteä osastolta käymään kotona, jos vanhemmat eivät ole paikalla. Meidän pikku Lursipursi oli kuitenkin yksinään kämpillä ja mulla oli semmonen olo, että nyt on pakko saada eläinterapiaa. Oon jo melkeen unohtanu kuinka paljon iloa lemmikit tuo elämään!

Tämmönen innokas luimukorva otus juoksi heti rappuun vastaan pallon kanssa, sain pusuja ja hepulihännänhelutusta. Kauaa ei oltu sisällä, koska ulkona oli niin mahtava sää. Tyhmänä otin takin mukaan, ois pärjänny hyvin ilmankin. Mut namit ja kakkapussit mahtu ainaki taskuun!

Lähettiin läheiseen puistoon Tähtitorninmäelle, sillä mun piti ehtiä osastolle lounaalle. Yritin ottaa muutaman yhteiskuvan meistä, mutta Lunaa kiinnosti kaikki muu paljon enemmän. Muita ei ollut näkyvissä, joten uskalsin päästää sen hetkeksi vapaaksi. Heittelin keppiä ja juoksin niin, että päivän urheilusuoritukset tais olla siinä. Ainakin tuli kuuma, mutta ei huonolla tavalla :--D

Siis voi ei, mikä makupala. Leikkimielistä murinaa ja hyppelyä ja se vauhti kun keppiä heitti! Kyllä neiti kiltisti päästi irti kun vähän tomerammin käski (johon saattoivat olla osana satunnaiset namit...)

Keppileikit loppu kuitenki siihen, kun Luna puuhun juoksevan oravan. Annoin sen hetken pällistellä puuta, koska itse en kurrea edes nähnyt. Joku mieskin tuli kesken lenkkinsä selittämään, että hänen oma koiransa on aivan samanlainen. Eikä muuten jäänyt matkan viimeiseksi oravaksi. (En tajuu tätä, että miks just oravat herättää vaistot, meiän hamstereihin neiti ei oo reagoinu millään tavalla. Osaako joku selittää?)

Kotimatkalla oltiin jo niin läkähdyksissä kaikesta juoksemisesta, että piti ottaa pari hengähdystaukoa. Raukalla oli jano, kun en ollut tajunnut ottaa vettä mukaan. Kotona kuitenkin täytin vesikupin ja juotuaan koira katosi jonnekin nukkumaan.

Itse napsin vielä muutaman asukuvan. Oon ihan rakastunu noihin hamsterisukkiin, vaikkei syyrialaisia olekaan! Nyt on taas hetken positiivinen mieli, eilen mietin vielä itsemurhaa, mutta nyt Luna pelasti mun päivän. On toi aika super-dogi :---)

Somedays Never Comes Soon

Perjantaina käytiin taas sushilla äidin kaa, nää voittaa kyllä joka kerta sairaalasafkat! Kasvisbuffetissa oli niin vähn valinnan varaa, että sain sit lisäks oman annoksen. Ja hienon pupun ne oli tehny kirsikkatomaatista!

Viikonlopusta en muista sitten mitään. Piti löytää lääkettä ahdistukseen, mutta meni vähän yli... Lääkkeitä ja viinaa kai sekasin, ainaki ketipiror-liuska katos johonki (roskikseen) ja muutaki. Mut häädettiin osastolta kotii, ihme kun pääsin bussilla siinä kunnossa perille. Hoitajaki oli ilmeisesti soittanu mulle työvuoronsa loputtua, mut olin jo sammunu. Ja tällä hetkellä pelottaa silloinen nukahtamista ennen syöty kalorimäärä. Vaik en kyl muista ku viilin jääkaapissa. Ja oli mul tofujätskiki. Jossain välissä faija veti kilarit, jostain ja huusin vastaan ku pahainenkin kakara. "Yhyy, no en syö sit enää ikinä!" V***u ku ei kotonakaan saa olla rauhassa. t. 22v. -___-

Lauantaina heräsin neljän jälkeen iltapäivällä hoitajan soittoon. Unenpöpperöisenä sovin, että palaan seuraavana päivänä lounaalle. Saavuin kyllä jo ennen sitä kun en keksinyt tekemistä. Kokkailin yhdeksän aikaan illalla itselleni vielä helpot phad thait (thaikku-wokkii!) Maistu hyvin muillekin. Omat ruokailut tais vaan mennä vähän perseelleen. 

Illalla hetken vielä kännykkädatailin ja painuin tunnin valvomisen jälkeen takaisin nukkumaan toissapäivän meikit naamassa. Aamulla heräsin siihen kun Luna hyppäs mun päälle. Oli se niin söpö, ettei sitä voinu häätää, vaikka tietääkseni sängyssäolokielto onkin voimassa :D Lunan kanssa leikin sitten pallolla sen verran kun jaksoin, mut terapiakoira ♥

Söin rauhassa aamupalaksi kaurapuuroa, omenan, pähkinöitä ja lasillisen maitoa. Ihan luksusta kun Hesari on haettavissa eteisestä heti herättyä, osastolla kun sitä saa oottaa! On parasta lukee sanomalehteä yksin aamiaispöydässä!

Loppupäivä on ollu yhtä vitutusta, pakko rauhotttauaa ennen ku maailma räjähtää....Oisin lähteny jo apteekkiin tyhjentämään mun varastot, mut rahat ei riittäny. Nää mun toilailut alkaa mennä jo sääntöjenkin yli. Miksen voi olla normaali? Mä en vaan jaksa! No mut, onhan aina yksi vaihtoehto, josta melkeen jo luovuin. Vaihtoehto, joka ei ole vaihtoehto.

Ja nyt soi Caramelin viimeinen laulu radiosta, nyt se on hienoa tähtipölyä, mun tyttö.

Owls [Are Watching]

DIY pöllöhuivi! Tää tuli valmiiks jo useampi viikko sitten ja aloitettua tuli vielä monta viikkoa ennen sitä. Ostin siis Vero Modasta harmaan tuubihuivin, johon piirsin kangastussilla sabluunoita apuna käyttäen pöllöjä ja sulkia.

Piirsin Ikean seinätarroista jäljelle jääneille tarrapapereille (myös kontaktimuovi käy) pöllöjä, nettiä mallina käyttäen, ja leikkasin ne sitten irti.

Tuloksena minulla oli viisi erilaista pöllö- ja kolme sulkasabluunaa, joiden avulla sommittelin ja piirsin ääriviivat huivin kankaalle. Huivin sisälle laitoin pari arkkia paperia, jottei tussin väri tulisi läpi ja tarhaisi huivin toista puolta.

Kun ääriviivat oli tehty, piirsin vapaalla kädellä jokaiselle pöllölle erilaiset silmät, nokan, vatsan, pyrstön sun muut. Samoja tarrasabluunoita käytin useampaan kertaan, vaikka niiden ehjänä kankaasta irrottaminen oli välillä haastavaa.

Lopputuloksessa, kun huivin kietoo kaulaan, pikkupöllöt eivät juurikaan näy, mutta tykkään silti! Voisin jatkossa kangastusseilla enemmänkin, kunhan keksisi mitä piirtää. Tää oli lisäksi loistava ahdistuksenhallintaprojekti.

Mitäs pidätte?

There Are Worse Things I Could Do

Olin eilen niin töttörötöö väsynyt, että jäi lopulta osa Euroviisujen pisteidenlaskustakin katsomatta. Otin "päivä"unet yhdeksältä illalla ennen kisaa, ja hyvä kun jaksoin enää nousta katsomaan lähetystä. Ei jääny esityksistä kovin moni mieleen, mutta Suomi nappas (IS:n sivuilta aamulla tarkistettaessa) 11. sijan, joka on Lordin jälkeen esiintyjämäärään nähden paras sijoitus. Alunperin mun ei ollu ees tarkoitus jäädä osastolle, vaan pitää kisakatsomo ja lähtee porukalla kattomaan viisuja. Pohjanoteeraus, katoin sit yksin kun muut meni nukkumaan.

Huonot fiilikset sen kun jatkuu. Elin eilisenkin sunnuntaiangstissa, vaikka oli lauantai. En oikee jaksa innostuu mistään, tai sit vaan hetkeks, ja oon mieluummin hiljaa kun avaan suuni. Ruokakaupassa käynnin ajaks voin piristyä, olla sen puolituntisen ajan normaali. Mut välil on vaan vaikee. Moitin itseäni siitäkin kun en jaksa hymyillä tietä antavalle auton kuskille kiitokseksi. Kaikki vituttaa ja voisin itkee raivosta ilman syytä.

Yritin lohtushoppailla, mut nyt kaikki mikä vielä kuukausi takaperin ois tarttunu heti mukaan jäi kauppaan. Käytännöllisenä ostin uuden suoristusraudan vanhan mini-kokoisen tilalle. Eikä Hello Kitty -Vansit vaan voinu jäädä kauppaan kun bongasin ne -60% alesta! Silti ei iskenyt tuttua materialismionnellisuutta, ennemminkin vain syyllinen olo rahan tuhlaamisesta. Suoristusraudalla testasin heti kihartaa hiuspidennyksiä, mut en jaksanu ottaa kuvaa lopputuloksesta.

Tänään olisi tarkoitus kuitenkin suunnata kotiin viettämään äitienpäivää. Muu perhe käy aamupäivällä brunssilla, mutta mä liityn  seuraan vasta välipalan jälkeen ja autan tekemään parsarisottoa päivälliseksi. En oo syöny yhtäkään lämmintä ateriaa kotona sen jälkeen kun muutin osastolle, oon vetäny varman päälle ja yrittänyt saada ruokailut kondikseen, mutta nyt on jo luottavaisempi olo. Kai? 

Ihanaa äitienpäivää mamma, oot rakkain ♥

Try To Smile

Ulkona sataa. Mun päässä sataa. Jopa bussissa tippu vettä niskaan kunnes oli tilaa vaihtaa paikkaa. Mut sade on mukava, sopii kerranki mielialaan. Harmi vaan ku kastuessa tulee pirun kylmä ja sateenvarjo hajoaa tuuleen...

Pakenin iltapäiväks osastolta. Piti mennä kahvihetkeen, mut enpä jaksanutkaan. Ois ollu liikaa istuu paikallaan pari tuntii ja keskittyy. Hoitajille sanoin meneväni Kaapelille, mut lähinki kotiin käymään. "Lies make it better, lies are forever..." Himassa istuin siskon kanssa tuijottelemassa telkkaria. Kiva välillä puhua niitä näitä, mun syömishäiriön myötä kun meidän välit on kokonaan menneet. Nyt oli vähän niinku ennen. Hieman. Vähäsen. Haluun ne ajat takas.

Osastolle tuli eilen uus tyttö, oon varmaan nähny sen aiemmin polilla tai jossain, sen verran tutut kasvot mut vieras nimi. En vaan pysty istuu pöydässä ja odottaa et se on syöny loppuun. Suatannnna oon epäkohtelias. On vaan pakko päästä omiin oloihin pakoon sitä pöytää. Lukee kirjaa tai mitä tahansa, mut pöydän ääreen en voi jäädä jumittaa tai iskee ajatukset päähän. Vaik ois joku keskustelu meneillään, mun ajatukset kääntyy tyhjään lautaseen ja siihen mitä sillä oli vielä vähän aikaa sitten.

Käväsin eilen isän kaa Haartmanissa, eikä oo aikoihin nolottanu niin paljon. Pelkkii pintanaarmui, jotka sai liimalla kii. En mä yleensä tommosten takii suostu paikattavaks, mut nyt noi käski.

Materialismionnellisuuskaan ei iske. Eikä tätä tilaa jaksa selvinpäin kukaan, tai ainakaan mä, oon ollu ja en oo ollu selvänä ja epäselvänä. Joisin mieluummin päivän kalorit ku söisin.
Jos sitä vaik Euroviisui ja kattoo pääseeks Softengine jatkoon. Lauantain finaali ainakin pakko kattoo jossain seurassa, sen verran viisufani oon.

Sitting In This Room

Huonepostaus! Eli tältä näyttää oma huoneeni osastolla. Oon yrittäny sisustaa tätä pienillä asioilla oman näköseks ja jotenkin kävi niin, että kaikkialta löytyy lintuja :--D

Tässä näkyy huone kokonaisuudessaan. Yhdellä seinustalla on sänky, vaatekaappi ja pöytä sekä nojatuoli, joten sisustus on aika toispuoleinen. Alunperin pöytä oli toisella puolella huonetta, mutta näin on enemmän liikkumatilaa. Nyt ovelta katsottuna oikealle puolelle jäi vain seinään kiinnitetty hylly ja pieni lipasto.

Tehtiin reilu kuukausi sitten reissu Ikeaan ja matto onkin sieltä peräisin. Tää oli pakko saada, koska siinä on pöllöjä ♥_____♥ jos joku ei ole sattunut huomaamaan niin oon aika pöllöhullu. Oon joskus aiemminki kattonu kyseistä mattoa ja todennu, että se on niin hirvee värioksennus, että ei. Tykkään sisustuksessa enemmän rauhallisista väreistä. Pienellä yllytyksellä matto lähti kuitenkin mukaan, enkä ole katunut. Se on huoneen väriläiskä.

Lisää lintuja. Ikkunan molemmilla puolilla on seinätarroja, myöskin Ikeasta hankittuja, lintuparven muodossa. Tykkään myös pihanäkymästä, joka ikkunasta aukeaa. On ollut kiva seurata kevään tuloa, kuinka puut ja nurmikko on alkanut pikkuhiljaa vihertää. Kävin varastamassa siniset verhot toisesta huoneesta, alunperin ne olivat keltaiset >:--D Aurinko paistaa päivällä sisään ja kauhulla odotan kuinka kuuma täällä on kesällä!

Mulla on täällä mukana kahdet muumilakanat :> Sängyn päädyssä olevan kaapin kylkeen teetin Caramel-hamsterista kuvia, jotka kiinnitin sinitarralla "kollaasiksi". Seinällä on myös hylly, johon tilanpuutteessa laitoin hiustenhoitotuotteeni ja hajuveden kun ne niin sävy sävyyn siihen sopivat. Pöydällä on korupuu.

Rakkaat Ugly Dollit tietysti muutti mukana ja ne onkin maton (jonka sävyihin ne hyvin sopii!) lisäksi ainoo vähän värikkäämpi asia mun huoneessa. Sängyllä mulla on Stockmannilta ostettu ihanan pehmeä harmaa päiväpeitto ja pienempi ikivanha fleecepeitto päiväunia varten.
 

Seinillä mulla on nimmareilla varustettu Haloo Helsingin juliste, lintuhäkkinaulakkokoukkuja oven vieressä, pari vuosia sitten osastolla tehtyä mustavalkoista kollaasia, sekä Kreikasta tuotu unisieppari.

Sängyn vastapäisellä seinällä on seinässä kiinni pari hyllyä, joiden päällä säilytän mun teekokoelmaa. Forsmanin teepussit on mun mielestä niin hienoja, että niitä voi Taika-mukien kanssa pitää ihan esilläkin :--D Clas Ohlsonilta löysin söpön pienen ruusuilla koristellun radion. Kirjat ja dvd-boksit on vähän rumasti, pitäis keksiä niille joku esteettisempi järjestely, vaikka joku kirjatuki pitämään ne tossa?

Siinäpä tää koppero nyt olikin! Postauksen kuvia varten jaksoin siivota huoneen pari päivää sitten, mutta nyt tää muistuttaa taas enemmän sikolättiä, koska vaatekriiseillessäni levitin koko vaatekaappini sisällön lattialle ja nyt täällä tuskin mahtuu enää liikkumaan :--D

Free Birds Live Forever

Uusi banneri vihdoin, jes! Ajattelin, että vanha on jo liian talvinen, mutta eilenkin taisi tulla vielä räntää, joten ehkä en olekaan bannereineni täysin myöhässä vuodenaikaan nähden. Raahasin taas kuntoutujakaverini sairaalan pihalle räpsimään "muutaman" kuvan. Piti ottaa vain pari kuvaa otsikkobanneria varten. Päädyin kuitenkin kiipeilemään puuhun ja pelkässä topissa olin loppuvaiheessa aivan jäässä.

pullahamsteri

hypin...

..ja kiipeilin

masennuin..

..ja jäädyin

pupupupu löys kolon

Mutta asiaan, onko uusi banneri minkään näköinen? Voisi sanoa, että kumpikin kuva on ammattikuvaajan ottama ja amatöörin muokkaama. Samalla teemalla jatketaan kun aiemminkin. Miksi lisää sulkia ja höyheniä? No siksi. Ja olihan mun pakko tunkee taas itseni kuvaan, ihana minä

Onko tää nyt hyvä tämmöisenään, onko parannusehdotuksia vai vaihdanko vanhan takaisin?

Life Sucks... Then You Die

*****, miks missään ei oo järkee vai onks vai ei? Perjantaina oli hyvä kännissä, sen jälkeen ei, sitä ennen ei. Oon vaa nukkunu ja oksentanu viime päivät. (en kaikkee, mut nyt bustasin itteni osastokavereillekin, jei!) Tietookaa mitä paino on, eikä vois vähempää kiinnostaa. Tai vois, ahdistaa tää tietämättömyys.

Millää mitää välii. Uudet lävistyksetki sattuu ja suihkuun ois kiva päästä. En jaksaa-aaaaaa mitäää..

"Haluut sä laihtuu vai lihoo
Nauraa vai itkee
Tää kaikki on kii siit miten valitsee
Haluut sä menestyy vai kerää pulloi
Haluut sä kuolla yksin vai elää kunnol
Ja se valinta on jokaisen oma
Mut mahdollisuus käy melkee jokaisen kohal

Ota elämästä irti

Kaikki minkä saat

Tee siit parempaa

Tee siit parempaa-aa"

Joo ja anteeks kaikille, et tulee tämmöst paskaa nyt. Mä oon hyvä esittää. Oon alkanu osastolki jo ajatella, että tää on nyt mun perhe. Ja perheen edes kaikki on hyvin. Pahotan kaikkien mielen, jos vedän tääl mieli maassa, tartutan tän muihin. Joten yritän olla normaali. Oon omassa huoneessani ja toivon, ettei kukaan yritä repii mua täält. Mä huomaan selvän eron mielialassa parin viikon takaseen. Miten mä saatoin kuvitella, että tästä tulee jotain? Hah, voisin hyppää katolt ja hieman tutkii syvyyttään.

Joojoo, kyl mä jatkan ja odotan et mieliala kohenee - mikä sais vaa tapahtuu mahd. pian! Hittöööö >:---(

jalat pilvis

When Everyday's The Weekend

Mun piti mennä eilisen Haloo Helsingin keikan jälkeen suoraan kotiin - hah! Sen voin sanoo, että nyt väsyttää.

Etkoilee Aussie barissa w/ Oona

Näin vaikka ketä! Yks yritti pyörtyy ja toinen oli hajottanu naamansa, kolmas oli kipee mut ei se menoo estäny. Päästiin taas melkeen-eturiviin ja voin sanoo, et nää Stadissa vedetyt keikat on ihan parhaita. Bändi veti hyvin ja yleisö oli messissä, mäki lauloin täyttä kurkkua mukana ja hypin nii että jossain välissä alko jo heikottaa. Mut se meni onneks ohi. Vinkkinä ens kerralle: nesteytyksen lisäksi myös ruokaa.

♥

jotain säälittävii HH!-listeja

vähäks oon juoppo ku joka kuvas lasi kädes.. :'D

Näin bäkkärinki, mut ei jääty Circukseen, vaan illan / yön aikana tuli tsekattuu useempi baari ja himaan taisin päästä ennen neljää. Sain Mikolta kangastussin takas jee, mut mun diy HH! -paita kiertelee vielä jossain.

"Voit dokaa joka tilin, ketä siitä voi syyttää
Tai hyppää suoraan katolta ja tutkii syvyyttään."

Heräsin oikeaoppisesti kahdeksalta syömään aamupalaa. Ei ollu ees huono olo, vaik ois voinu olla. (Nyt kyl lagii nii kybäl, et wuhuu.) Ateriasuunnitelman mukaan puuro pähkinöineen, joista tosin osan korvasin chia-siemenillä. En muista koska oon viimeks saatuu syötyy kotona oksentamatta, mut nyt onnistu! En saanu televisiota auki, joten sivistin itseäni Hesarilla, josta sain peräti yhen aukeaman luettua.

Täs on ollu taas ahdistavampia päiviä, joten mun naaman lävistykset on päivittyny angel biteseilla. Koska masennus = rautaa naamaan. Mul on nyt ihanat botox-huulet / duckface ku ylähuuli on nii turvonnu :))
Nyt loppuviikonloppu rauhassa osastolla, tosin tänään vielä L:n kanssa leffaan, juoruamaan ja vaihtamaan kuulumisia!