There Are Worse Things I Could Do

Olin eilen niin töttörötöö väsynyt, että jäi lopulta osa Euroviisujen pisteidenlaskustakin katsomatta. Otin "päivä"unet yhdeksältä illalla ennen kisaa, ja hyvä kun jaksoin enää nousta katsomaan lähetystä. Ei jääny esityksistä kovin moni mieleen, mutta Suomi nappas (IS:n sivuilta aamulla tarkistettaessa) 11. sijan, joka on Lordin jälkeen esiintyjämäärään nähden paras sijoitus. Alunperin mun ei ollu ees tarkoitus jäädä osastolle, vaan pitää kisakatsomo ja lähtee porukalla kattomaan viisuja. Pohjanoteeraus, katoin sit yksin kun muut meni nukkumaan.

Huonot fiilikset sen kun jatkuu. Elin eilisenkin sunnuntaiangstissa, vaikka oli lauantai. En oikee jaksa innostuu mistään, tai sit vaan hetkeks, ja oon mieluummin hiljaa kun avaan suuni. Ruokakaupassa käynnin ajaks voin piristyä, olla sen puolituntisen ajan normaali. Mut välil on vaan vaikee. Moitin itseäni siitäkin kun en jaksa hymyillä tietä antavalle auton kuskille kiitokseksi. Kaikki vituttaa ja voisin itkee raivosta ilman syytä.

Yritin lohtushoppailla, mut nyt kaikki mikä vielä kuukausi takaperin ois tarttunu heti mukaan jäi kauppaan. Käytännöllisenä ostin uuden suoristusraudan vanhan mini-kokoisen tilalle. Eikä Hello Kitty -Vansit vaan voinu jäädä kauppaan kun bongasin ne -60% alesta! Silti ei iskenyt tuttua materialismionnellisuutta, ennemminkin vain syyllinen olo rahan tuhlaamisesta. Suoristusraudalla testasin heti kihartaa hiuspidennyksiä, mut en jaksanu ottaa kuvaa lopputuloksesta.

Tänään olisi tarkoitus kuitenkin suunnata kotiin viettämään äitienpäivää. Muu perhe käy aamupäivällä brunssilla, mutta mä liityn  seuraan vasta välipalan jälkeen ja autan tekemään parsarisottoa päivälliseksi. En oo syöny yhtäkään lämmintä ateriaa kotona sen jälkeen kun muutin osastolle, oon vetäny varman päälle ja yrittänyt saada ruokailut kondikseen, mutta nyt on jo luottavaisempi olo. Kai? 

Ihanaa äitienpäivää mamma, oot rakkain ♥