2014/05/20

Love her Like She's Leavin'

Eilisen Lunan ulkoilutuksen jälkeen tunnelma laski niin alas, ettei sitä jaksa ees kuvailla. Sain sentään avaimen siskon kämpille nii voin käydä moikkailemassa Lurrukkaa jos mieli tekee. Jos osastolle sais ottaa lemmikin, niin mulla olisi huonekaverina syyrianhamsteri.

Osastolle palatessani huudatin vaan musaa täysillä, soitin mummille, ja ajatuksena oli lähtee katsomaan yhtä rakasta sukulaista sairaalaan. Osaston yhteisökokouksen jälkeen mä olin kuitenkin niin vihanen ahdistunu ja vaikka mitä, että päätin olla menemättä. En mä haluu mennä huonoja kokemuksia jakamaan.

Sen sijaan lähdin sairaalan pihalle, löysin lasinsirpaleita ja tein pari pientä vekkiä ranteeseen / käteen. Tosi järkevää likaisella pullonpalasella, mutta *ittuako mua kiinnosti. Päivällisen jälkeen toi yks toinen raahas mut onneks kaupungille ja ostin uudet kuulokkeet vanhojen hajottua. (joku päivä ehkä shoppailupostausta?) En pystyny menee takas ossalle, joten pyysin että äiti soittaa hoitajalle ja lähdin himaan yöks. Sitä ennen puhuttiin kyseisen kuntoutujakaverin kanssa syvällisiä, tai oikeestaan se olin minä joka purki kaikki patoutuneet tunteet. Kuinka mä en jaksa, eikä missään oo järkeä.


Tänäaamuna oli hoitokokous, johon vanhemmatkin osallistu. Ei mitään uutta, puhuttiin oikeestaan vaan siitä kuinka huonosti kotona menee. Ja kuinka mä voisin välillä olla keskeyttämättä muiden puheita ja pitää turpani kiinni. Ja päihteistä, joita on viime viikkoina menny ihan liikaa, siis alkoholia. Annoin mun Visa Electronin äidille, etten käy ostamassa mitään ylimääräsiä.

Kohta onkin hoitajan kanssa aika Helsingin nuorisoasemalle puhumaan tästä mun päihteidenkäytöstä. En oikeen tiiä auttaako se mitään. Mä juon pahaan oloon, joka tulee syömisestä. Sh on se pääoire, ja tällä mä vaan yritän helpottaa henkistä kipua. Oon nimittäin todennu että juominen on parempi ratkasu (mutta ei hyvä) ku viiltely.

Mun olo alkaa olla toivoton, tätä on kestäny jo niin kauan. Ja jos lennän ulos täältä niin....

Jos vaik ens kerralla positiivisempaa postausta! Mä yritän, mutta välillä nää paskatkin fiilikset on vaan saatava ulos

29 kommenttia:

  1. Tuli iha surullinen olo ku luki tätä tekstiä ja vielä toi kuvaki:( toivon sulle paljon jaksamisia ja parempia päiviä !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niinu kommentistasi, oot ihana :--3

      Poista
  2. Kamalan surullinen kuva! :( koita vaan sinnikkäästi jaksaa, se palkitaan vielä!! Vaikka ei siltä varmasti tunnu..
    Ja kirjoitat just sellaisia päiväkirjamerkintöjä jolta susta sillä hetkellä aidosti tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mä jaksan, mä jaksan, mä jaksan." Hoen tätä sata kertaa päivässä, jos se vaikka menis perille?

      Poista
    2. Kyl sä jaksat Noora, oot niin upeesti jo jaksanu tätä paskaa tosi pitkään ja parempaan mennään kokoaika!! ♡
      Näin susta unta viimeyönä :D Oltiin jossain puistossa sun hauvelin kanssa :--)

      Poista
  3. verbaalinen oksentaminen: ainoa terve sellainen, toiv jaksat sitä jatkaa. &täs ainakin 1korvpari käytettävissä anytime, enkä epäile etteikö lisää löytyisi... L.A. kkk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä oon kyllä siinä, että mieluummin kirjoitan kun teen jotain radikaalia - oli nimittäin tänäänkin taas lähellä, mutta päädyin koneelle purkamaan oloani.

      Poista
  4. Huomion hakua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän me kaikki tehdään!!!

      Poista
    2. Onnittelut observatiokyvystä.

      Koskakohan ihmiset ymmärtää ettei huomiossa, tai sen hakemisessa tai vastaanottamisessa, ole käytöksenä mitään väärää? Jokainen ihminen tarvitsee välittämistä, jokainen vuorovaikutuskäytös perustuu siihen että toista huomioidaan jollain astella. Kenenköhän keksintö oli asettaa tällekin, niin naturaaliin viittavaan sanontaan, negatiivinen konnotaatio? Eiköhän jokainen joka on psykantunnilla koulussa istunnut tietää, että es. itsensä satuttaminen tai syömishäiriö ei ole vain että kiinnostaa mitä toiset ajattelee. Fiksumpaa ja puhdistavampaa on purkaa asioita ulos kuin pantata, ja kirjoittaja on siinä pitkän ja rohkean työn tehnytkin.

      Silti, jättäisin verikuvat pois. Niitä ei voi pyyhkiä helposti mielestään, olla lukiessa katsomatta ja voi triggeröidä toisiakin lukijoita tai pahoittaa omaa mieltä myöhemmin. Se ei ehkä nyt tunnu ajatuksena miltään, mutta blogeja selaa kaikki teinimukulatkin.

      Voimia Noora<3

      Poista
    3. Mä olen pahoillani verikuvasta, ajattelin että uskallan julkaista sen vain sen takia, ettei itse viiltojälkiä näy.

      Ja mä "huomiohuoraan" täällä, koska en osaa puhua asioita julki kasvokkain. Jos oikeesti haluisin tällä huomioo, niin näkisitte mut kuolleena makaamassa verilammikossa. Omasta mielestäni blogini on muuttunut kuitenkin parempaan suuntaan, en mä enää esittele yli sentin levyisiä viiltohaavoja - ei, mä en halua sellaista leimaa otsaani.

      Ja olen suht' varma, että tätä lukee myös ihmiset, joilla ei ole mielenterveydenhäiriöistä minkään sortin käsitystä. Haluan näyttää että tää anorektinen "prinsessaleikki", ei todellakaan ole elämisen arvoista. Tappavaa kylläkin. Vai haluaako joku hajottaa kätensä viiltelemällä niin pahasti, että bussissakin tullaan arvostelemaan epämuodostunutta rannetta? Näin mulle eilen esimerkiksi kävi.

      Poista
    4. Noh, itselleni ent. viiltelijänä kaikki viiltelykuvat on tosi ahdistavia (omat ja toisten). Kaduttaa ja sattuu joka ikinen päivä ne nuoruuden muistot, joita joutuu nyt kattoo käsivarsissaan, vaikka mulla ne ei edes oo pahoja, mutta en kuitenkaan kehtaa ilman pitkähihasia kulkea.

      Jos joku luulee anoreksian olevan prinsessaleikki, se on ihan oma syy ja häpeä. Ei sun siitä tartte toisia kouluttaa kun käyt itse vielä läpi pahoja asioita. Ja vielä vähemmän siitä tarttee toisten tulla arvostelemaan.

      Kuten sanoin, kirjoituksissasi sä mun mielestä yleensä vain purat mieltäsi ja huomiohuoraaminen on musta ihan väärä sanakeksintö, koska huomioon ei pitäisi koko huoraa liittää. Huomio on sama kuin välittämistä, ja välittämisen yhdistän ystävyyteen ja rakkauteen ja lempeyteen. Huomion pyyntö taas avunhuutoa, mikä on enemmän rohkaistava teko.

      Poista
    5. Anteeks, mua kun ei ahdista veri, pelkät ne jäljet, hrr..

      Ja ikävä kyllä osa elää siinä uskossa, että anoreksia on vain helppo tapa laihduttaa :(

      Poista
  5. Nooo-raaa… *huoh* Hirmuisesti nyt vaan zemppiä - öö - viidesosakollegalta!!! Kyllä sä jaksat. Taidat olla nyt siinä vaiheessa, kun tulee se automaattinen laskusuhdanne. Se muuttaa kyllä vielä suuntaansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki uskon, että paremmat ajat vielä koittaa. Tää on vaan niin raskasta odottaa.

      Poista
  6. Hitto, kun tuli sellainen olo, että tekis mieli tsempata sua, mutta ei tiedä miten! Mutta sen tiedän, että paskimmatkin ajat menee ohi. Ihan varmasti menee. Milloin? Sitä mä en tiedä.

    Voimia. Älä luovuta. Sä olet edennyt tosi paljon, vaikka et ehkä sitä juuri nyt pysty näkemään tai tuntemaan. Jatka rämpimistä eteenpäin, taistele tyttö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomaan edistyksen muutaman vuoden takaisiin teksteihin ja se jos mikä saa mut jaksamaan. Tää työ on hidasta, mutta selvästi mennään eteenpäin :) Takapakkeja tulee väkisin, mutta ne ei kestä ikuisuutta.

      Poista
  7. Mun teki tänään mieli nykästä sua hihasta, mutten kehdannut. Olit niin nätti, ikävä kuulla et on laskusuhdanteessa sun elämä :-(

    Eläimet on ihmeellisiä, itelläki koira. Joka ymmärtää vaikkei puhuis ja ainakin se on läsnä ja pitää just siinä hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, näitkö sä mut jossain, missämissä? :D Olisi ihanaa jos joku uskaltaisi joskus tulla esittäytymään, mulla kun tulee välillä jopa vainoharhainen olo, että onkohan toi nyt joku lukija kun noin tuijottaa :DD

      Poista
  8. Anteeks rakas.. mä en voi enää lukee sun blogia.. varsinkaan ton triggeri kuvan jälkee.. täytyy myöntää et järkytyin aika paljon nähdessäni että oot tän julkassu. (Itsekin vuosia sit julkasin) mut... tajutessani sen saadessa muita viiltelemään en enää pystyny... toinen syy on se et en vaa yksinkertaisesti enää voi kattoa tämmösiä.... :( anteeks... kumpa sä joskus näkisit et elämä on ihanaaa pidemmönki päälle. Kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan tätä. Kaikkea hyvää munki puolesta.

      Poista
    2. Ei se mitään rakkaat, mä ymmärrän täysin. Teillä menee nyt jo onneks paremmin ja mä oon vilpittömän ilonen siitä :) Ehkä vielä joskus mullakin menee helpommin, mutta jatkan taistelua ja teidän blogien lukemista, koska kyllä elämä vielä lopulta voittaa!

      Poista
    3. Ja ehkä muutaman kuukauden päästä kun oon päästy pahimman yli, voitte taas jatkaa seuraamista. Lauraa ainakin näkisin mielelläni ihan livenäkin, sulla on niin paljon kerrottavaa että kahvittelut ois paikallaan ;----D

      Poista
    4. ♡♡♡ no niimpä. Nähdään silti hei!!

      Poista
  9. Koska fiiliksesi ovat liidelleet lattianrajassa ja olosi ollut toivoton, haluan yrittää piristää nostamalla esiin ne positiiviset asiat: saat jatkaa osastolla (toivon mukaan vielä pitkään) ja sait avaimen siskon kämpille, jotta voit luvalla moikkailla Lurrukkaa. Plus, että (useimmista) yllä olevista kommenttiketjuista kuvastuu jo usko ja toivo paremmasta, ja huomaat itsekin jo edistyneesi. Hienoa myös se, että purat olojasi ennemmin tänne, tai datalilet muuten vaan, kuin teet jotain radikaalimpaa. Risukasoja jne, mutta aurinko paistaa. Niihinkin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä jaksat aina piristää, vaikken ikinä keksi mitään järkevää vastausta :--D Viime yönäkin oli sen verran paha olla, että nukuin oman huoneen sijaan yleisten tilojen sohvalla. Meillä on täällä kuitenkin toisemme tsemppaamassa, vaikka välillä itse kullakin on vaikeaa. Jos joku päivä haluaisit lähteä vaikkapa kävelylle, niin olisi todella kiva kuulla mitä sinullekin kuuluu - kaunistellen tai kanistelematta, miten itsestä tuntuu. Ota facebookissa yhteyttä jos hiukkaakaan kiinnostaa :)

      Poista
  10. Laitappa joskus kunnon kuvaa siitä, kuinka järkyttävän näköisen toi viiltely on tehny sunkin kätes ihosta. Vois toimia päinvastasena triggerinä kun tollaset verikuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä tässä blogissa ja ylipäätään noita vastatriggerikuvia ihan riittävästi löytää muutenkin, jos niikseen kiinnostaa katsoa. Mutta toki, jos Noy itse niitä haluat julkaista, niin tietysti sinun blogi. Mutta ehkä voisit jatkossa laittaa tekstin alkuun jonkun infon, jos moisia kuvia julkaiset, koska kuten näistäkin kommenteista näkee, osalle tällainen tekee vain pahaa.

      Onko sinun kohdalla ikinä puhuttu mistään muusta sairaudesta kuin anoreksiasta? Tätä blogia seuratessa nousee auttamatta mieleen jotkut mielialahäiriöt, koska aika paljon tuntuu menevän äärilaidasta toiseen.

      Vähän samaan teemaan liittyen mietityttää myös tuo vastuunottosi.. "jos lennän täältä, sitten...". :(

      Poista
    2. Haavakuvia ei enempää, vaikka niitä tässä blogissakin on näjty. Oon kuullu, että ihmiset kilpailee silltä kuka on masentunein. Haavojen syvyyskö sen kertoo kuinka masentunut? Kuinka monta kertaa yrittää itsemurhaa, Kuka pysyy alhaisimmassa bmissä kuolematta?

      Poista